Artturi Lehkonen takoi hattutempun – Mikko Rantanen häkellyttävässä pisteputkessa

Artturi Lehkonen iski uransa ensimmäisen hattutempun NHL:ssä Colorado Avalachen haettua 4-1-vierasvoiton Utah Hockey Clubista lauantain vastaisena yönä.
Lehkosen lisäksi neljännen peräkkäisen voittonsa napanneesta Avalanchesta maalinteossa onnistui Mikko Rantanen, joka kasvatti samalla pisteputkensa kymmenen ottelun mittaiseksi. NHL:n pistepörssin kakkosena oleva Rantanen on iskenyt putkensa aikana tehot 4+13=17.
– Tämä on NHL-urani ensimmäinen hattutemppu. Tuntuu siis mukavalta. Mikko sanoi viimeisen vaihdon yhteydessä, että jos hän saa missään kohtaa kiekon, niin hän yrittää vain pelata sen suoraan minulle, joten minun pitäisi lähteä ylöspäin. Olen siis iloinen, että sain tämän tehtyä, Lehkonen kommentoi NHL:n kotisivuilla.
Päävalmentaja Jared Bednar näkee taannoin tehtyjen maalivahtimuutosten olevan suurin syy Avalanchen viime aikojen hurjan voittotahdin taustalla.
– Maalivahtipuolen muutoksen jälkeen olemme saaneet sille osastolle varmuutta. Joukkue puolestaan on saanut siitä entistäkin enemmän itseluottamusta pelata haluamallamme tavalla. En siis epäile yhtään, etteikö tämä olisi kauden parasta peliämme. Kyse ei ole vain viimeisistä kymmenestä ottelustamme, vaan nyt jo lähemmäs 15 pelistä, Bednar iloitsi ottelun jälkeen.
Hattutemppu oli Avalanchen suomalaisille jo kauden viides. Lehkosen ja kolme hattutemppua iskeneen Rantasen lisäksi myös Joel Kiviranta on onnistunut iskemään tällä kaudella kolme maalia yhdessä ottelussa.
Voit katsoa ottelun huippuhetket alta löytyvältä videolta tai täältä.
LUE MYÖS:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!
- Tässä Puljujärven uusi seura!
- Lehti: Tämä NHL-seura haluaa Jevgeni Kuznetsovin – tarjous pöydällä!
- Paljastus kulisseista: Carolina yritti ryövätä NHL-supertähden!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja: Ura ohi!
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin
- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta
- IL: Mikael Granlund kommentoi seurasiirtoaan – tästä syystä valitsi Anaheimin