Joel Armian kausi sai täyskäännöksen – päävalmentaja hehkutti: ”Pelaa todella hyvää lätkää”
Montreal Canadiensin suomalaishyökkääjä Joel Armia, 30, pelaa parhaillaan vahvaa jaksoa NHL:ssä vaisumman alkukauden jälkeen.
Armia taisteli Suomen aikaa tiistain vastaisena yönä Canadiensin 4-3-voittomaalin Colorado Avalanchea vastaan. Hän pääsi iskemään kiekon heittäytymällä Avalanchen maaliin sekavanoloisen maalinedusruuhkan päätteeksi. Maali syntyi ajassa 55:50.
Kuluvan kauden 27 otteluun Armia on iskenyt nyt seitsemän maalia. Hän on onnistunut edelliseen kuuteen otteluun tekemään kolme maalia.
Alkukausi oli Armialle nihkeä. Hän sai kritiikkiä peliesityksistään ja joutui myös hakemaan vauhtia AHL:stä Laval Rocketin riveistä. Hän ehti pelaamaan farmissa kahdeksan ottelua pistein 6+3=9.
Viime aikoina Armian otteet ovat piristyneet merkittävästi ja sen on huomannut myöskin Canadiensin päävalmentaja Martin St. Louis, joka hehkutti suomalaista NHL:n verkkosivuilla.
– Luulen, että hänellä on hauskaa tällä hetkellä. Hän hymyilee ja hän pelaa todella hyvää lätkää juuri nyt. Haluamme nähdä ”Armylta” tasaista tekemistä ja tällä hetkellä näemme sitä. Toivon sen jatkuvan, St. Louis sanoi.
Armia valittiin ottelun kakkostähdeksi. Hän pelasi Canadiensin kolmosketjussa, mutta sai siitä huolimatta kolmanneksi eniten jääaikaa joukkueen hyökkääjistä (19:49).
Näet Armian iskemän voittomaalin alta tai täältä.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta kuuma NHL-huhu – seurapomo tiputti mystisen vihjeen
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Aleksander Barkov paljastaa Paul Mauricen menestyksen salaisuuden – ”Suurin vahvuus”