Kuka vie Vezina Trophyn? Tässä ovat NHL:n TOP 5 -maalivahdit
NHL-kausi alkaa 11. lokakuuta. Uuden kauden kynnyksellä NHLSuomi ennakoi tulevaa runkosarjaa niin joukkueiden kuin yksittäisten pelaajien osalta.
Tässä artikkelissa nostamme esiin viisi sarjan parasta maalivahtia.
5. Andrei Vasilevski, Tampa Bay Lightning
Andrei Vasilevski on ollut NHL:n tasaisimpia suorittajia jo vuosien ajan. Etenkin pudotuspeleissä hän on ollut kuin muuri. Rauhallinen venäläisvahti harvoin sortuu ylimääräisiin liikkeisiin, mutta häneltä löytyy myös atleettisuutta huikeisiin venytyksiin. Vasilevski aloittaa kauden loukkaantuneena ja on sivussa ensimmäiset kaksi kuukautta, mikä on Tampa Baylle valtava ongelma.
4. Linus Ullmark, Boston Bruins
Linus Ullmark pelasi viime kaudella häkellyttävän runkosarjan, minkä ansiosta hänet valittiinkin NHL:n parhaaksi maalivahdiksi. Ruotsalaisen torjuntaprosentti oli uskomaton 93,8. Pudotuspeleissä hän kuitenkin romahti, eikä ollut lähellä parastaan. Nyt Boston on heikentynyt huomattavasti viime kaudella, ja Ullmarkin taso päästään mittaamaan todenteolla.
3. Juuse Saros, Nashville Predators
Juuse Saros on ollut Nahsville Predatorsin ehdoton MVP jo useamman vuoden ajan. Viime kaudella hän päästi vähiten maaleja suhteessa maalipaikoista laskettuun odotettuun lukemaan. Nashvillessa suomalaisvahdin tilastot eivät ole aina loistavat, mutta yksilönä hän on aivan sarjan eliittiä. Kaikki muut maalivahdit tällä listalla pelaavatkin huomattavasti paremmissa joukkueissa.
2. Igor Shesterkin, New York Rangers
Viimeisten kolmen kauden ajan Igor Shesterkin on ollut yksi NHL:n hehkutetuimmista maalivahdeista eikä syyttä. Viime kaudella hän oli jälleen New York Rangersin selkäranka pudotuspeleissä. Seitsemässä ottelussa hänen torjuntaprosenttinsa oli 93,1, ja jos kenttäpelaajilta olisi tullut yhtään tukea, olisi Rangers päässyt pidemmällekin.
1. Ilja Sorokin, New York Islanders
Viime kauden jälkeen Ilja Sorokinia on vaikea olla nostamatta NHL:n parhaaksi maalivahdiksi. Hän pelasi enemmän otteluita, paremmilla tilastoilla, tasaisemmin ja heikommassa joukkueessa kuin monet muut listauksen maalivahdeista. Yhdessä Semjon Varlamovin kanssa Sorokin muodostaa NHL:n parhaan maalivahtikaksikon, joka on varsin heikon Islanders-joukkueen selkein vahvuus.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Nathan MacKinnonin ex-pelikaveri kumoaa väitteen supertähden temperamentista – ”Se on myytti”
- Anaheim isojen päätösten edessä – tämä kolmikko lähtöuhan alla
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- NHL-hyökkääjän piti siirtyä Eurooppaan – päättikin uransa yllättäen 27-vuotiaana
- Ville Koivusen jättisopimus hämmentää NHL:ssä – näin Kyle Dubas perustelee ratkaisua
- Jesse Puljujärven NHL-varauksesta paljastui uusi tieto – Edmonton havitteli aivan toista pelaajaa
- Jevgeni Kuznetsov teki valintansa – tässä uusi seura
- Näkökulma: Patrik Laine on hyvä hankinta mille tahansa NHL-seuralle – tässä syy
- Zdeno Chara onnettomuudessa
- NHL-hyökkääjän piti siirtyä Eurooppaan – päättikin uransa yllättäen 27-vuotiaana
- Anze Kopitar: huima kunnianosoitus!
- Tässä ovat NHL:n TOP 20 -puolustajat – Miro Heiskanen huippusijalla!