Ukko-Pekka Luukkonen kerää kehuja luotsilta, vaikka prosentit eivät lähtene huippua – ”Tuloksista on tullut parempia ja parempia”
NHL-joukkue Buffalo Sabresin suomalaisvahti Ukko-Pekka Luukkonen on torjunut edustamansa joukkueen maalilla 12 ottelussa, ja pikkumustat ovat tarttuneet 89,4 prosentin varmuudella.
Lukema ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta Sabresin päävalmentaja Don Granato jakoi suomalaiselle vuolaita kehuja eräässä NHL:n nettisivujen jutussa.
– Hän rakentaa nyt pelaamisensa perusteita. Nuorella miehellä kropan kompositio on muuttunut, joten hänen on täytynyt sopeuttaa kokoaan, nopeuttaan ja ketteryyttään. Hän on tehnyt tarvittavia muutoksia, ja se on johtanut yhä parempaan menestykseen. Hänen tekemänsä muutokset ovat siis olleet oikeita.
– Luukkonen on hyödyntänyt aiemmista otteluista saamaansa kokemusta ja tietotaitoa pelaamistaan kehittääkseen. Se menestys, jota nyt nähdään, on useiden kuukausien työn tulos, ja se on rohkaisevaa. Hänen suuntansa on positiivinen, ja potentiaalia riittää.
Kuluva sesonki on molarille tarunhohtoisessa oikeastaan ensimmäinen iso. Viime kaudella hän pelasi yhdeksässä ottelussa ja toissa kaudella neljässä pelissä.
23-vuotias alle 20- ja alle 18-vuotiaiden maailmanmestari on iänsä puolesta vielä nuori, vaikka hänet varattiin Buffaloon jo kuutisen vuotta sitten kesällä 2017.
– Tuloksista on tullut parempia ja parempia, mutta Luukkosen ”katto” on äärimmäisen korkealla. Hän on siinä iässä, että hän on nyt uransa tärkeimmässä kehitysvaiheessa. Meidän täytyy organisaationa hyödyntää tämä kehitysikkuna.
Sabresin pelit NHL:ssä jatkuvat ensi yönä Minnesota Wildia vastaan.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Quinn Hughes teki valintansa – Lähde: Tässä seurassa NHL-supertähti haluaa pelata
- Evander Kanesta raju paljastus – ex-pelikaveri lataa hurjan väitteen: ”Kuvottavaa”
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineesta yhden huolen
- Toronton veteraani jättää NHL-kaukalot taakseen – pitkä sopimus tuttuun seuraan
- TSN: Connor Hellebuyck valmis radikaaliin ratkaisuun
- Toimittaja: Tässä Connor Hellebuyckin kauppahinta
- Chicago solmi superlupaukselleen lyhyen jatkosopimuksen – kielii epäluottamuksesta?
- Edmontonille lunta tupaan: tähtihankinta loukkaantui heti
- Iso paljastus NHL:n seuraavasta komissaarista!
- HS: Patrik Laineen NHL-ura vaarassa – ”Uskomaton romahdus”
- Toimittaja: Tässä Connor Hellebuyckin kauppahinta
- HS: Patrik Laineen NHL-ura vaarassa – ”Uskomaton romahdus”
- Chicago solmi superlupaukselleen lyhyen jatkosopimuksen – kielii epäluottamuksesta?
- Toimittaja: Eeli Tolvasta viedään Edmonton Oilersiin – mehukas NHL-kuvio
- Edmontonille lunta tupaan: tähtihankinta loukkaantui heti
- Cale Makar räjäytti pankin – NHL:n kaikkien aikojen jättisopimus!
- Iso paljastus NHL:n seuraavasta komissaarista!