NHL:ssä, maajoukkueessa ja kotimaassaan Venäjällä komean uran pelannut Sergei Bautin, 55, on kuollut. Suru-uutisesta kertoo Bautinin entinen seura Moskovan Dinamo.

Dinamon tiedotteen mukaan Bautin oli kärsinyt pitkään sairaudesta.

Bautin on Winnipeg Jetsin vuoden 1992 ensimmäisen kierroksen (17.) varaus. 195-senttinen puolustaja pelasi NHL:ssä Jetsin, Detroit Red Wingsin ja San Jose Sharksin riveissä yhteensä 132 runkosarjaottelua ja kuusi pudotuspeliottelua.

Bautin edusti Venäjän maajoukkuetta kaksissa MM-kisoissa, joista jälkimmäisissä (1997) hän toimi kapteenina. Puolustajakolossi voitti olympiakultaa IVY:n joukkueessa vuoden 1992 olympialaisissa.

Bautin voitti kahdesti Venäjän mestaruuden Dinamon riveissä. Hän pelasi vuonna 2004 päättyneellä urallaan myös Ruotsissa, Saksassa ja Japanissa.