Jussi Olkinuoran AHL-paluu sujunut yskähdellen – leijonasankari katsoo silti NHL:ään: ”Tavoitteenani ei ole vain jakso tai yksi peli”
Leijonissa olympiakultaa ja kaksi maailmanmestaruutta voittaneen maalivahti Jussi Olkinuoran AHL:n paluukausi on sujunut yskähdellen.
Molari on saanut vastuuta Detroit Red Wingsin farmiporukka Grand Rapids Griffinsin maalilla kahdeksassa pelissä prosentein 85,8. Päästettyjen maalien keskiarvo ei sekään ikävä kyllä mairittele – 4,21.
Farmiliigassa viimeksi kausien 2012-16 aikana pelannut Olkinuora kertoi AHL:n nettisivujen haastattelussa, että hän katsoo kohti NHL:ää nykyisestä takeltelusta huolimatta.
– Tavoitteenani ei ole vain jakso tai yksi peli, vaan pysyminen (NHL:ssä). Näen valoa tunnelin päässä. Uraani on enemmän takana kuin edessä. Tämä on kymmenes kauteni ammattilaisena. Se motivoi minua ponnistelemaan, kun tiedän, ettei tämä ole ikuista, 32-vuotias suomalaispelaaja pyöritteli.
Vaikka molari on tullut suomalaisväelle tutuksi uroteoista leijonapaidassa, on Olkinuoralla ollut urallaan aiemminkin haasteita. Hän kertoi samassa AHL:n nettisivujen jutussa eräässä nuoruusvuosien muistosta.
– Suomessa ollessa lähetin valmentajille sähköposteja, joihin tein kohokohtavideoni. Lähetin noin 60 viestiä (Pohjois-Amerikkaan) yliopistoluotseille, ja useimmat heistä eivät koskaan vastanneet, Olkinuora kertoi palaten 2000-luvun ensimmäiselle puoliskolle.
Hän pelasi yhdysvaltalaisessa 18U AAA -sarjassa Chadder’sin maalilla. Sen jälkeen tie vei HIFK:hon U20 SM-liigaan kahdeksi kaudeksi ja sitten takaisin rapakon taakse Yhdysvaltain USHL:ään.
– Mikään korkeakoulu ei halunnut minua Suomen juniorisarjasta, joten lähdin USHL:ään.
Vaikka Olkinuora on nähnyt Pohjois-Amerikkaa paljon, eivät ovet taalaliigaan ole auenneet. Farmiliigassa hän on pelannut viiden kauden ajan 29 pelissä prosentein 87,3.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Florida Panthersin Niko Mikkola loukkaantui – valmentajalta huolestuttava viesti
- Matias Maccelli kuumassa vireessä – tehoili jälleen
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- Juuse Saros: surkea uutinen!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen