NHL-vuodet ottivat koville – Kristian Vesalainen avautui IS:lle: ”En halunnut jatkaa siellä”
HIFK:n riveissä nähtiin keskiviikkona joukkueen uusi vahvistus, kun Kristian Vesalainen pääsi ensimmäistä kertaa irti helsinkiläisseuran riveissä. Suomalaishyökkääjä siirtyi HIFK:hon Malmö Redhawksista, jossa hän epäonnistui alkukauden aikana.
Liigaan Vesalainen päätti palata, koska viime kaudet ovat olleet vaikeita. Vesalainen pelasi aiemmin neljän kauden ajan NHL-seura Winnipeg Jetsin organisaatiossa, jossa vastuuta tuli vähäisesti. Viime kaudella hyökkääjä pelasi 53 NHL-ottelua, mutta vastuuta tuli keskimäärin alle yhdeksän minuuttia per ottelu.
– Se oli sitä grindaamista. Vähillä minuuteilla koetin pelata paskat housussa niin sanotusti. Ettei vaan tule virheitä.
– Kolme neljä vuotta ehdin siellä olla, eikä se touhu minun osaltani muuttunut oikein miksikään. Se oli sitä neloskenttää. Piti vain tehdä ne tietyt jutut, eikä saanut hirveästi sooloilla. Ei se ollut sellaista, että olisin enää halunnut jatkaa siellä, Vesalainen kertoo llta-Sanomien haastattelussa.
Suomalaisen mukaan hänellä oli Winnipegissä pitkään mieli maassa.
– En voi sanoa voineeni hirveän hyvin. Eniten se oli raskasta juuri henkisesti. Kyllä siinä joutui aina päivisin soittelemaan kavereita läpi, että pääsi irti kiekosta.
– Oli vaikea latautua peleihin. Totta kai yritin parhaani, mutta aika iso pettymys siinä tulee, kun saa pelata sen neljä minuuttia. Se oli kova paikka. Aika pohjalla kävin, Vesalainen myöntää.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Suru-uutinen: Kohusopimuksen neuvotellut NHL-agentti menehtyi
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Mikko Rantasesta huippu-uutinen!
- Suomalaisvahdit huippuiskussa – Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli!
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Arttu Hyry: ällistyttävä video leviää!
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Jarmo Kekäläisellä isot odotukset Buffalo Sabresin pudotuspelikeväälle – vain mestaruus kelpaa
- Leon Draisaitl: surkea uutinen – edessä pitkä sairausloma