NHL-toimittaja: Sakari Mannisen tilanteesta iso paljastus – näin NHL-unelma voi toteutua
Leijonien kultasankari Sakari Manninen etsii yhä jalansijaa NHL:ään.
Vegas Golden Knightsin kanssa yksivuotisen NHL-sopimuksen kesällä rustannut Manninen on pelannut alkukauden AHL:ssä Henderson Silver Knightsin riveissä.
Ensimmäistä kauttaan Pohjois-Amerikassa pelaava Manninen on tehnyt viidessä AHL-ottelussa tehopisteet 1+2.
NHLSuomi.com kysyi The Athletic -sivuston Vegasin toimittajalta Jesse Grangerilta Mannisen tilanteesta, eikä hänen vastauksensa ollut kovinkaan toiveita herättävä suomalaisen kannalta.
– Uskon, että se vaatisi loukkaantumisia, jotta Manninen voisi saada mahdollisuuden NHL:ssä. Olin vakuuttunut hänen pelaamisestaan harjoitusleirillä. Hän luistelee hyvin, eikä häntä työnnetä kiekosta pois, vaikka hän onkin pienempi kaveri. Hänellä on myös nopea laukaus, joka saattaa yllättää maalivahdit, Granger sanoi.
– Minusta se kertoi jo paljon, että hänet laitettiin (harjoitusleirillä) keskushyökkääjäksi. Golden Knightsilla on vahva keskusta, johon kuuluvat: Eichel, Stephenson, Karlsson, Roy ja Howden. Manninen ei tule ohittamaan ketään edellämainittua pelaajaa – siinäkin on jo viisi sentteriä neljälle mahdolliselle pelipaikalle. Tuohon kun lisätään Jake Leschyshyn, niin hänen on lähes mahdotonta saada peliaikaa ilman loukkaantumisia, toimittaja jatkoi.
Granger uskoo, että Mannisen ainut todellinen mahdollisuus päästä NHL:ään olisi laitahyökkääjänä.
– Golden Knightsin suurin heikkous on laidoilla, joten Manninen voisi siten raivata tiensä kokoonpanoon. Hän on riittävän taitava pelaamaan samantyyppisten pelaajien kanssa, joten jos kärkiketjun hyökkääjä loukkaantuu, voisi hän olla potentiaalinen korvaaja. Ehkä hän voisi pelata samanlaisessa roolissa kuin Brandon Pirri muutama vuosi sitten.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- St. Louis Blues iski ykkössentterilleen järkälemäisen hintalapun – ”Tähtitieteellistä”
- NHL:ssä jysähti huima uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle: tätä ei vieläkään tiedetä
- Leijonien olympiajoukkueesta ulos jätetty taituri liekeissä NHL:ssä!
- Aleksander Barkovista tipahti huima tieto
- Sportsnet: Kanada menetti tärkeän pelaajan – NHL-mestarihyökkääjä kutsuttiin olympialaisiin!
- Yksi tippui pois – Leijonien olympiajoukkueeseen uusi vahvistus NHL:stä!
- Pekka Rinne Urheilucastissa: Vezina-voittajaa houkuteltiin NHL-tähtisikermän riveihin
- Patrik Laineesta kutkuttava siirtohuhu – tämä pelaaja vaihtonappulana?
- Mikko Rantanen veivasi hävyttömän maalin NHL:ssä: ”Tervetuloa veivikaupunkiin!”
- Atro Leppänen: uusi NHL-sopimus kouraan!
- Patrik Laineesta kutkuttava siirtohuhu – tämä pelaaja vaihtonappulana?
- Sebastian Aho nousi NHL:n kaikkien aikojen tilastossa – ohitti Connor McDavidin
- Sportsnet: Kanada menetti tärkeän pelaajan – NHL-mestarihyökkääjä kutsuttiin olympialaisiin!
- Pekka Rinne Urheilucastissa: Vezina-voittajaa houkuteltiin NHL-tähtisikermän riveihin
- Aleksander Barkovista tipahti huima tieto
- Yksi tippui pois – Leijonien olympiajoukkueeseen uusi vahvistus NHL:stä!
- Atro Leppänen: uusi NHL-sopimus kouraan!
- Matvei Mitshkov sai rajua kritiikkiä – päävalmentaja haukkui ”rapakuntoisen” superlupauksen lyttyyn
- Kova päätös: Edmonton näytti NHL-konkarille ovea!
- Lähteet: Nashville Predatorsin GM vaihtoon!