Nyt puhuu kohuhyökkääjä Jake DeBrusk: tästä syystä perui siirtopyyntönsä!
Viime vuoden marraskuussa Boston Bruinsin seurajohdolle siirtopyynnön jättänyt, mutta sittemmin sen pois vetänyt ja seuran kanssa siirtotakarajalla kahden vuoden jatkosopimuksen solminut Jake DeBrusk on viimein avannut syitä taannoisen treidipyyntönsä taustalta.
Entinen ykköskierroksen varaus otti kantaa asiaan paikallisen median edessä palattuaan kesälomaltaan seuran harjoituksiin.
– Suurin syy (jäämisessä seuraan) oli se tuki, jonka sain pukukopissa. Kohdallani tapahtui paljon eri asioita, mutta kaverit kopissa pitivät homman kasassa. Tämä on jotain, mitä todella rakastan tässä seurassa, DeBrusk kiittelee.
Yksi suuri syy DeBruskin haluun jäädä Bostoniin lienee päävalmentaja Bruce Cassidyn vaihtuminen Jim Montgomeryyn.
– Hän (Montgomery) lähetti minulle joitakin viestejä sekä soitti minulle kesällä. Kävimme hyviä keskusteluja ja tavallaan vasta esittäydyimme. En ole vielä tavannut häntä kasvotusten, mutta hän vaikuttaa innokkaalta valmentajalta ja sellaiselta, joka todella haluaa jättää leimansa joukkueeseen, DeBrusk kehaisi uutta luotsiaan.
DeBrusk pääsi jo viime kauden lopulla kaipaamaansa suurempaan rooliin top 6 -hyökkäyksessä. Alkavalla kaudella rooli kasvanee entisestään Brad Marchandin pitkän loukkaantumisen vuoksi. Montgomery rakentanee Bruinsin hyökkäyksen keihäänkärjen paluumuuttaja David Krejcin, Patrice Bergeronin, DeBruskin, David Pastrnakin, Taylor Hallin sekä tuoreen hankinnan Pavel Zachan ympärille.
LUE MYÖS:
- Huippuvahvistus: Dallas Stars -pistelinko tekee vihdoin paluun
- Toimittaja: Peter DeBoer palaamassa NHL:ään – ”Pitkälle edenneitä neuvotteluja”
- Jacob Trouban hirmupommilla karmea seuraus
- Siirtohuhu Winnipegin suomalaislupauksesta: ”Voisi murtautua samantien top 9 -rooliin”
- Tänään tv:ssä: NHL:n kärkijoukkue askissa – ottelu katsottavissa ilmaiseksi
- Väite kulisseista: Matias Maccellin sisältävä treidi valmiina – tässä uusi seura?
- Aatu Räty liekeissä NHL:ssä! Nöyryytti ruotsalaisvahtia urakalla
- Huhumylly käy kuumana: Edmonton viimein saamassa maalivahtivahvistuksen?
- Tuomiot puhuttivat Rangersin ja Avalanchen trillerissä
- Oliver Kapanen sai vuolaat kehut päävalmentajalta
- Pittsburgh Penguins heitti suomalaishyökkääjän siirtolistalle
- 35-vuotias ruokakirjoittaja hälytettiin NHL-maalivahdiksi
- Mikko Rantanen liekeissä! Menetti hermonsa tuomareihin
- Mikko Rantanen huimaan rajapyykkiin – samaan pystynyt vain Kurri, Selänne ja Barkov
- Väite kulisseista: Matias Maccellin sisältävä treidi valmiina – tässä uusi seura?
- Oliver Kapanen sai vuolaat kehut päävalmentajalta
- Huhumylly käy kuumana: Edmonton viimein saamassa maalivahtivahvistuksen?