Venäläishyökkääjä arvostelee NHL:ää ja hehkuttaa KHL:ää: ”Valmiita tappamaan toisensa”
Venäläishyökkääjä Andrei Chibisovin NHL-ura jäi lyhyeksi. Hän siirtyi Winnipeg Jetsiin kaudeksi 2019-20. Kausi sujui pääosin farmissa, mutta Chibisov pääsi pelaamaan myös kaksi NHL-ottelua jääden kiikaritehoille.
Chibisov palasi KHL:ään. Hän muisteli Championatin haastattelussa aikaansa Pohjois-Amerikassa. Hän vertasi muun muassa tappeluita KHL:n ja NHL:n välillä.
– Meidän ja ulkomaiden tappeluita ei voi verrata. Siellä ne ovat jonkinlaista show’ta varten: he tulevat jäälle, tiputtavat hanskansa, tappelevat ja lähtevät. Heidän tappelunsa eivät ole oikeita tappeluita, Chibisov sanoo.
– Meillä (KHL:ssä) porukka on harjoituskaudella nujakoissa ja he vaikuttavat siltä, että ovat valmiita tappamaan toisensa. Siellä sillä halutaan sytyttää joukkue ja että fanit sanovat vau, mutta teoriassa ei ole samanlaista jääräpäisyyttä tappaa toista.
– Me olemme valmiita repimään toisemme riekaleiksi. Ottelun jälkeen voi tietysti sanoa, että hyvin tehty, tappelit hyvin, mutta Amerikassa kaikki on hieman erilaista.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jättipaljastus NHL:n laajentumisesta!
- Ottawa Senators etsii uutta kapteenia – Brad Marchandilta tyly reaktio
- Nashvillen pistetykki kaupattiin – puhuu nyt suoraan: ”Melkoinen shokki”
- Urheilucast: Patrik Laineesta tipahti pysäyttävä väite
- Jonathan Huberdeaun tilanteesta ikävä tieto: ”Hieman takapakkia”
- Veteraanivahti oli lähes kaksi vuotta sivussa NHL:stä – tekee nyt paluun: ”Melkein ihme”
- Urheilucast: Tapparalle karvas takaisku – NHL-pomo teki poikkeuksellisen tempun Benjamin Rautiaisen takia
- Buffalo jahtaa Connor Hellebuyckia – tähtivahdin hinta voi olla kova: maalitykki lihoiksi?
- NHL:ssä erikoinen tilanne – tehopuolustaja ei löydä seuraa: ”Mysteerimies”
- Dallas Stars saamassa kovan vahvistuksen – NHL-tähti palaamassa lähes vuoden tauolta
- Nyt jysähti NHL:ssä – Nashville myi pistelinkonsa!
- Patrik Laine: nyt paljastui yllättävä käänne
- Dallas Stars saamassa kovan vahvistuksen – NHL-tähti palaamassa lähes vuoden tauolta
- NHL:ssä erikoinen tilanne – tehopuolustaja ei löydä seuraa: ”Mysteerimies”
- Urheilucast: Tapparalle karvas takaisku – NHL-pomo teki poikkeuksellisen tempun Benjamin Rautiaisen takia
- Eeli Tolvanen: uusi NHL-seura!
- Anaheim-tähti ylistää Mikael Granlundia – yksi ominaisuus ylitse muiden: ”Uskomaton”
- Buffalo jahtaa Connor Hellebuyckia – tähtivahdin hinta voi olla kova: maalitykki lihoiksi?
- Veteraanivahti oli lähes kaksi vuotta sivussa NHL:stä – tekee nyt paluun: ”Melkein ihme”
- Järkyttävä tieto NHL-lupauksesta – ”Ei mahdollisuuksia toipua”