Kakkoskierroksen suomalainen NHL-varaus käänsi katseensa jääkiekkoliigaan – ”Ensi kauden suurimpana tavoitteena on…”
Hausjärveläinen Topi Rönni, 18, varattiin tämän kesän draftissa NHL:ään kakkoskierroksella 59. numerolla.
Vaikka Calgary Flames -tarttui pelaajaan varsin varhaisessa vaiheessa, katsoo sentteri lähitulevaisuuden suhteen kohti Suomea ja sen jääkiekkoliigaa.
Se on toki luonnollista, sillä nuorella on vyöllään vasta 22 liigamatsia viime kaudelta. Hän pelasi tamperelaisessa Tapparassa 19 runkosarjaottelua ja Hämeenlinnan HPK:ssa yhden, lisäksi tuore Suomen mestari oli mukana kahdessa Tapparan pudotuspeliottelussa.
Tehot 2+2 iskeneen pelaajan aikuisura on siis vasta alussa.
– Ensi kauden suurimpana tavoitteena on päästä pelaamaan Liigaan. Haluan kehittyä joka päivä ja odotan innolla jo tulevaa kautta, varaustilaisuutta etänä seurannut Rönni oli sanonut NHL:n nettisivujen jutun mukaan.
Hänellä on Tapparan kanssa sopimus ensi kaudesta.
Yksi toinen lähitulevaisuuden tavoite on nuorten MM-turnaus. Kisat jäivät joulun ja uudenvuoden aikaan kesken, ja turnaus viedään läpi uudella yrityksellä loppukesästä.
– Suomen edustaminen on aina hienoa asia, mutta kilpailu pelipaikoista tulee olemaan kova. Yritän tehdä parhaani, jotta mahtuisin mukaan joukkueeseen.
Pelaaja on voittanut urallaan jo alle 18-vuotiaiden MM-pronssin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- Juuse Saros: surkea uutinen!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Mikko Rantasesta huippu-uutinen!