Boston Bruinsin hyökkääjätaituri muutti mielensä tulevaisuutensa suhteen – veti siirtopyyntönsä pois!
Boston Bruinsin 25-vuotias hyökkääjätaituri Jake DeBrusk jätti jo marraskuussa seurajohdolle siirtopyynnön. Menneen kauden siirtotakarajalla hän solmi Bruinsin kanssa kaksivuotisen ja yhteensä kahdeksan miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen, joka olisi helpottanut pelaajan siirtoa toiseen joukkueeseen. DeBrusk ei lopulta vaihtanut seuraa lainkaan.
Nyt DeBrusk on muuttanut mielensä tulevaisuutensa suhteen. Bruinsin GM Don Sweeney vahvisti, että DeBrusk on vetänyt siirtopyyntönsä kokonaan pois.
– Se pitää paikkaansa. Hän peruutti vaihtopyyntönsä. Olemme erittäin iloisia, että Jake on kääntänyt kelkkansa sen suhteen, miten hän suhtautuu Boston Bruinsiin ja haluaa jäädä tänne. Hän ansaitsee paljon tunnustusta. Hän odottaa innolla paluutaan ja olemme iloisia, että hän on hyvässä paikassa. Sweeney kommentoi.
Viime kaudella Debrusk pelasi 77 runkosarjaottelua ja iski niissä tehopisteet 25+17=42. Pudotuspeleissä hän viimeisteli seitsemään peliin tehot 2+2.
DeBrusk on Bruinsin 1. kierroksen 14. varaus kesältä 2015. Hän on viiden NHL-kautensa aikana pelannut kaikkiaan 321 runkosarjan ottelua tehopistein 92+84=176. Pudotuspeleissä 66 otteluun ovat syntyneet pisteet 18+12=30.
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Miro Heiskanen loukkaantui – Dallasilta huolestuttavia uutisia