Muistatko tätä? Leijonat teki kyseenalaista MM-historiaa – huippuottelu sai verisen päätöksen
Suomen ja Yhdysvaltojen välinen ottelu jääkiekon vuoden 2008 MM-kisojen välisarjassa on jäänyt historiankirjoihin. Leijonien 3-2-voittoon päättyneessä pelissä jaettiin nimittäin MM-historian eniten jäähyminuutteja.
Jokaisessa erässä jäähyjä jaettiin joukkueille poikkeuksellisen paljon. Esimerkiksi avauserässä Olli Jokinen lensi suihkuun selästä taklaamisen takia.
Toisen kaksikymppisen aikana joukkueille tuomittiin aikavälillä 23.45-38.31 yhteensä yhdeksän kaksiminuuttista rangaistusta. Lisäksi väkivaltaisuudesta 2+2-minuuttia sai Teemu Selänne, joka otti yhteen Dustin Brownin (2+10) kanssa.
Tanssit huipentuivat, eivät illan hitaimpiin, vaan illan verisimpiin valsseihin. Anssi Salmela ja David Backes ottivat yhteen niin, että suomalaisen turpavärkki oli verestä punainen kuin paloauto.
Ottelun loppuhetkillä isoja kakkuja saivat myös Adam Burish (5+20), Matt Greene (2+2+20) ja Antti-Jussi Niemi (2+2+20).
Suomi keräsi kamppailussa jäähyjä yhteensä 96 minuuttia ja Yhdysvallat peräti 106 minuuttia. Yhteismäärä nousi siis 202:een. Voit tarkastella harvinaisen kuuman ottelun pöytäkirjaa täältä.
Leijonat otti Halifaxissa ja Quebecissa järjestetyissä MM-kisoissa lopulta pronssia.
LIITY TÄSTÄ mukaan Suomen suurimpaan NHL-aiheiseen Facebook-ryhmään!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Syyttäjältä kova ratkaisu – merkittävä vaikutus Gavin McKennan mahdolliseen vankeustuomioon
- NHL-toimittaja: Montrealilla on yksi ehto Patrik Laineen kauppaamiselle!
- 22 miljoonan dollarin jättidiilin tehnyt Artemi Panarin: ”Raha ei ole minulle tärkeää”
- TSN: NY Rangers tarjosi Alexis Lafrenièreä Jarmo Kekäläiselle
- Pittsburgh-hyökkääjältä häikäisevä NHL-debyytti – iski nimensä historiankirjoihin
- Lenni Hämeenaho: kova kohtalo NHL:ssä!
- Panarin-sekoilu viimeinen pisara: Rangers-faneilta suora kannanotto GM:lle
- Edmontonissa kytee taas maalivahtikriisi – Leon Draisaitl sivaltaa Tristan Jarrya
- Niko Mikkola teki sikatempun NHL-megatähdelle – käynnisti hurjan joukkotappelun
- NHL-supertähti ulos olympialaisista – tässä korvaaja
- Uutispommi: NHL-megalupaus Gavin McKennaa uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Näkökulma: Artemi Panarin sai kostonsa – Kingsin ryöstö kuin suoraan oppikirjasta
- Boston Bruinsin olympiatähti lanattiin kammotaklauksella – miten käy kisamatkan?
- Uusi väite Artemi Panarinista: Seattle Kraken tarjosi posketonta sopimusta – pakit tuli
- NHL:ssä jysähti huima uutispommi – Juuse Saros teki hämmentävän paljastuksen IS:lle
- Edmonton Oilersin maalivahtiosasto uusiksi – Calvin Pickardin kohtalo selvillä
- St. Louis Blues iski ykkössentterilleen järkälemäisen hintalapun – ”Tähtitieteellistä”
- New Jersey ja St. Louis vaihtokaupoilla: 800 NHL-pelin veteraani treidattu
- Jättitreidi! Artemi Panarin kaupattiin yllätysseuraan
- Dramaattinen tieto Gavin McKennan tapauksesta – tämä kärjisti tilanteen