San Jose Sharksin pistelinko ei kiertele kommenteissaan – ne povaavat MM-kisoihin jättimäistä yllätystä: ”Mutta tässä vaiheessa emme mieti sitä”
HELSINKI. Sveitsi aloitti Helsingissä ja Tampereella pelattavat jääkiekon MM-kisat ryminällä, kun se voitti peräkkäin Italian 5-2, Tanskan 6-0 ja Kazakstanin 3-2.
Vaikka kolme ensimmäistä vastustajaa olivat ennakkoon paljon Sveitsiä heikompia, oli käkikellomaan esitys kummassakin matsissa kaikkiaan vakuuttava.
Maa on ollut MM-tasolla lähivuosina potentiaalinen ehdokas oikeastaan ihan minkälaiseksi menestyjäksi hyvänsä.
Vuoden 2016 turnaus meni plörinäksi, kun joukkue jäi vasta 11:nneksi. Sen jälkeen se on yltänyt koko ajan puolivälieriin sijoittuen kerran jopa hopealle (2018), kahdesti kuudenneksi ja kerran kahdeksanneksi.
Tavallaan esimerkiksi kahdeksas sija ei ehkä kuulosta kummoiselta, mutta toisaalta puolivälierien ulkopuolelle jääminen olisi maalle lässähdys. Siten voitaneenkin todeta, että Sveitsi on saanut ulosmitattua potentiaalinsa nyt siis neljänä vuonna peräkkäin.
MM-turnauksen ehkä jopa suurin tähti, NHL-joukkue San Jose Sharksille 77 runkosarjan pelissä peräti 76 pinnaa (35+41) latonut Timo Meier ei peitellyt tavoitteitaan Suomen turnauksessa.
– Tavoite on tietysti kultamitali, mutta tässä vaiheessa emme mieti sitä. Muutama joukkue voi olla kantona kaskessa, pelaaja latasi viikolla.
– Turnauksessa tulee kehittyä paremmaksi peli kerrallaan.
Meier on yksi MM-kisojen ykkösnimistä, tuli joukkueisiin matkan varrella täydennystä tai ei. Esimerkiksi suomalainen Leijonat-nettisivusto rankkasi pelaajan ennakkoarvioissaan turnauksen ykkösnimeksi.
– Meidän joukkue on hyvä ja tiivis. Meillä on kaikki tarvittava. Yritän olla joukkueemme paras pelaaja, sanoi pelaaja, joka haluaa keskittyä vain ”hallittaviin” asioihin olla murehtimatta liikaa.
– Tylsä lause, mutta siitä tässä on kyse.
Ainakin pelaajan asenne on kohdallaan. Kovat tavoitteet, mutta samalla jalat maassa menestyksen avainten ollessa omissa käsissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Seattle Kraken: surkea uutinen
- Carolina Hurricanesille karuja uutisia – tähtikaksikko pitkään sivussa
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- Sidney Crosby ohitti Mario Lemieux’n – ”Minulle hän on yhä ykkönen”
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- NY Rangers -tähtivahti ruoski itseään: ”Kuin olisimme pelanneet ilman maalivahtia”
- Väite: Minnesota valmistelee toista jättihankintaa – tarjous maalitykistä pöydällä!
- NHL:ssä tärähti kaksi pelaajakauppaa
- Kova ratkaisu: Jarmo Kekäläinen jakoi ensimmäiset potkut Buffalossa
- Lähde: Jarmo Kekäläiseltä nimekäs kiinnitys – kulisseissa käy kova kuhina
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- Sopimaton vitsi päätyi NHL-lähetykseen – Philadelphia Flyers antoi pelikieltoa