Kauhea uutinen: Jack Hughesin NHL-kausi on ohi – näin luotsi kommentoi otteita
NHL:n nettisivuilla tiedotettiin keskiviikkoyönä, että New Jersey Devilsin suurlupaus Jack Hughesin kausi on paketissa polvivamman takia. Se tuli viikonloppuna, kun pelaaja törmäsi NY Islanders -pelissä maanmies Oliver Wahlstromin kanssa.
Toisin kuin tavallista on, jutussa avattiin loukkaantumisen taustoja tarkemmin. Kyseessä on jonkinlainen MCL-vamma, eli jenkin sisempi sivuside on ottanut osumaa.
Hughes kuvattiin maanantaina, ja uutiset olivat surullisia. Kun Devils ei yllä jatkoon, eikä yhdysvaltalainen pysty pelaamaan ainakaan noin seuraavaan kymmeneen otteluun, on juhannuksen 2019 ykkösvarauksen kohtalo armoton.
Kolmatta kautta tarunhohtoisessa pelannut hyökkääjä summasi 49 ottelussa tehot 26+30=56. Apukapteeni on vielä toistaiseksi Devilsin paras maalari, vaikka hänellä on otteluita selvästi muita kärkinimiä vähemmän pelattuna.
Devilsin päävalmentaja Lindy Ruff summasi suojattinsa kauden sanoen, että hänen pelinsä meneminen eteenpäin on ollut hyvissä kantimissa.
– Hän on halunnut olla pelaaja, jonka voidaan luottaa olevan myös vastuullinen ilman kiekkoa. Ja kiekon kanssa hän luo paikkoja itselle sekä muille.
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”