Kolminkertainen Vezina-finalisti pulassa – kauan treenikunnossa olleen veskarin sopimus ei mahdu palkkakattoon
Ben Bishopin tilanne Dallas Starsissa on vaikea. Pitkään loukkaantuneiden listalla ollut jenkkivahti on treenannut joukkueen mukana jo harjoitusleirin alusta asti, mutta hänen sopimuksensa ei mahdu joukkueen palkkakattoon.
Starsin maalivahtiosasto on tupaten täynnä. Anton Hudobin nauttii yli kolmen miljoonan dollarin palkkaa ja Braden Holtbykin saa kaksi miljoonaa dollaria tästä kaudesta. Lisäksi organisaatiosta löytyy monen mielestä jo NHL-tasoinen nuori Jake Oettinger, jonka AHL-komennuksen syiden spekuloidaan olevan lähinnä sopimusteknisiä. 22-vuotiaan Oettingerin kaksisuuntaista tulokassopimusta on vielä tämä kausi jäljellä.
Jotain Starsin täytyy tehdä pian, sillä Bishop on ollut paikallismedia Dallas Morning Newsin mukaan pelikunnossa jo torstain ja perjantain välisen yön Calgary Flames -ottelun jälkeen. Kolmesti urallaan Vezina pystin kolmen finalistin joukkoon tunkeutuneen kassarin sopimus oikeuttaa noin 4,9 miljoonan dollarin vuosipalkkaan, ja palkkakatossa Starsilla on tilaa vain noin 726 tuhatta dollaria.
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”