Lähde: Kehitysvammaista nuorta vainonnut NHL-huippulupaus Mitchell Miller löysi uuden joukkueen!

Rajussa kiusaamiskohussa rypenyt ja jääkiekosta vuoden taukoa pitänyt puolustaja Mitchell Miller, 19, on löytänyt itselleen ottajan.
Arizona Coyotesiin vuoden 2020 NHL:n varaustilaisuudessa neljännellä kierroksella (111.) valittu Miller jatkaa uraansa USHL:ssä Tri-City Stormin riveissä.
Azcentral-sivusto uutisoi lokakuussa 2020, että Miller oli vuonna 2016 kiusannut jatkuvasti kehitysvammaista poikaa Isaiah Meyer-Crothersia. Meyer-Crothersin äidin mukaan hänen poikansa on henkiseltä iältään neljä vuotta muita ikäisiään nuorempi.
Ohion poliisin tietojen mukaan Miller oli jatkuvasti haukkunut tummaihoista Meyer-Crothersia N-sanalla sekä brownieksi.
Tapahtumahetkellä 14-vuotiaan Millerin kerrotaan myös pahoinpidelleen Meyer-Crothersia sekä pakottaneen häntä tekemään epämiellyttäviä asioita, kuten syömään pisoaarissa ollutta karkkia, jonka päälle Miller ja toinen poika olivat väitetysti virtsanneet. Miller ja toinen kiusaaja saivat lopulta tuomion pahoinpitelystä ja kiusaamisesta.
The Athletic -lehden tuoreiden tietojen mukaan Miller ei ole vielä tänä päivänäkään pyytänyt tekojaan henkilökohtaisesti anteeksi Meyer-Crothersilta tai hänen perheeltään.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Kahdella NHL-pelaajalla varustettu Latvia kirjoitti MM-historiaa – USA romahti ulos mitaleilta
- Toimittaja: Jesse Puljujärvelle käymässä karu kohtalo NHL:ssä
- Onko tässä NHL-kauden kovin ryöstötreidi? Vegas sai hirmuvahvistuksen pilkkahintaan
- Dallas Stars hengittää jo niskaan – saavat kuudenteen otteluun valtavan vahvistuksen
- Kanadan NHL-tähti sortui MM-kisoissa alhaiseen tekoon – Lasse Kukkoselta suorat sanat C Moren studiossa: ”Tuo on nolo tilanne”
- Tässä on neljä uutta ehdokasta Columbuksen päävalmentajaksi – mukana venäläinen jokerikortti
- Näin Teuvo Teräväinen kommentoi vaikeaa NHL-kauttaan: ”Mikään ei mennyt niin kuin olisin halunnut”
- Raju arvio: Supertähden jättisopimus tuhosi Kyle Dubasin ja Toronton? ”Yksi suurimmista virheistä”
- Carolina Hurricanes tekemässä jättihankinnan NHL:n kesämarkkinoilta? ”Heillä ei ole ollut sellaista Brind’Amourin aikana”
- NHL-toimittaja: Tällainen on Patrick Kanen seuraava sopimus – palkkaan jättimäinen pudotus
- Carolina Hurricanes tekemässä jättihankinnan NHL:n kesämarkkinoilta? ”Heillä ei ole ollut sellaista Brind’Amourin aikana”
- David Pastrnak sanoi suoran mielipiteensä Kari Jalosesta
- Yllätyssiirto! Coloradon suomalainen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Toimittaja: Jesse Puljujärvelle käymässä karu kohtalo NHL:ssä
- NHL-toimittaja: Tällainen on Patrick Kanen seuraava sopimus – palkkaan jättimäinen pudotus
- Sopimus julki! Dallas Starsin suomalaispelaaja vaihtaa maisemaa
- Raju arvio: Supertähden jättisopimus tuhosi Kyle Dubasin ja Toronton? ”Yksi suurimmista virheistä”
- Kyle Dubasin kohu paisuu – nyt NHLPA on aloittanut oman tutkinnan agenttisotkusta
- Dallas Stars hengittää jo niskaan – saavat kuudenteen otteluun valtavan vahvistuksen
- Onko tässä NHL-kauden kovin ryöstötreidi? Vegas sai hirmuvahvistuksen pilkkahintaan