Karmea paljastus: Kehitysvammainen nuori joutui NHL-huippulupauksen törkeän kiusaamisen kohteeksi – ”Hän esitti ystävääni”

Arizona Coyotesiin tämän syksyn NHL:n varaustilaisuudessa neljännellä kierroksella (111.) valitun puolustajan Mitchell Millerin taustoista on paljastunut synkkiä totuuksia.
Azcentral-sivusto uutisoi Millerin tunnustaneen kiusanneensa jatkuvasti kehitysvammaista Isaiah Meyer-Crothersia vuonna 2016. Meyer-Crothersin äidin mukaan hänen poikansa on henkiseltä iältään neljä vuotta muita ikäisiään nuorempi.
Millerin koulussa olleet oppilaat olivat kertoneet Ohion poliisille, että Miller olisi jatkuvasti haukkunut tummaihoista Meyer-Crothersia N-sanalla sekä brownieksi.
Millerin kerrotaan myös pahoinpidelleen Meyer-Crothersia sekä pakottaneen häntä tekemään epämiellyttäviä asioita, kuten syömään pisoaarissa ollutta karkkia, jonka päälle Miller ja toinen poika olivat väitetysti virtsanneet. Miller ja toinen poika tuomittiin lopulta Ohion poliisin toimesta pahoinpitelystä ja kiusaamisesta.
Azcentralin mukaan toinen poika oli pyytänyt Meyer-Crothersilta henkilökohtaisesti anteeksi, mutta Milleristä ei ollut kuulunut yhtään mitään.
– Hän esitti olevansa ystäväni, ja hän laittoi minut tekemään asioita, joita en halunnut tehdä. Hän hakkasi minut yläasteella. Kaikki pitävät häntä jotenkin coolina, koska hän voisi päästä NHL:ään. En voi tajuta miten sellaista voi pitää coolina, joka kiusaa toista koko elämänsä ajan, Meyer-Crothers kertoi Azcentral-sivustolle.
Millerin historia onkin nyt saanut Arizona Coyotesin todelliseen myrskyn silmään. Coyotes on viime kesästä asti yrittänyt työstää imagoaan tasa-arvoa puoltavana organisaationa, mutta Millerin varaaminen on tällä hetkellä osoittautumassa seuralle varsinaiseksi PR-katastrofiksi.
– En voinut uskoa silmiäni. Se, että Coyotes varasi hänet satutti sydäntäni. Oli typerää, ettei Coyotes katsonut Millerin tekemiä asioita, mutta en voi tehdä tälle asialle enää mitään, Meyer-Crothers harmitteli.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Onko tässä Leijonien olympiajoukkue? Yksi asia pistää silmään
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili