Lähde: Palkkakatto-ongelmissa rypevä Winnipeg harkitsee luottohyökkääjän kauppaamista
Kuva: Getty Images
Viime kaudella toiselle kierrokselle yltänyt Winnipeg Jets joutuu nyt maksamaan menestyksen hintaa. Joukkueen kaksi RFA-pelaajaa Andrew Copp sekä Neil Pionk ovat vaille sopimusta, ja molemmille voi odottaa tuntuvaa palkankorotusta.
Winnipeg Sunin toimittaja Scott Billeck ennustaa, että puolustaja Pionkilla on varmempi tulevaisuus kanadalaisorganisaatiossa. Pionkin ennustetaan nappaavan noin kuusi miljoonaa dollaria vuodelta uuden sopimuksensa kanssa.
Sitten vuoroon jää todellisen läpimurron viime kaudella tehnyt Copp. Hyökkääjä iski maali -sekä piste-ennätyksensä viime kaudella ja oli yksi joukkueen luottopelaajista. Copp pelasi erikoistilanteita, teki tärkeitä maaleja sekä pystyi myös olla jäällä ottelun loppuhetkillä puolustamassa johtoa.
Billeckin mukaan monen vuoden sopimus reilun viiden miljoonan vuosipalkalla on odotettua. Tällä hetkellä Winnipegillä ei ole varaa maksaa Coppin sopimusta, joten kauppahuhut 27-vuotiaan hyökkääjän ympärillä ovat käynnistyneet.
Osapuolet ovat matkaamassa sovittelijan puheille ensi viikolla. Coppin edellinen sopimus määräytyi myös kolmannen osapuolen määräämänä, tällöin hyökkääjä ei kuitenkaan ollut tyytyväinen lopputulokseen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrik Laineesta kutkuttava siirtohuhu – tämä pelaaja vaihtonappulana?
- Mikko Rantanen veivasi hävyttömän maalin NHL:ssä: ”Tervetuloa veivikaupunkiin!”
- Atro Leppänen: uusi NHL-sopimus kouraan!
- Lähteet: Nashville Predatorsin GM vaihtoon!
- Sebastian Aho nousi NHL:n kaikkien aikojen tilastossa – ohitti Connor McDavidin
- Matvei Mitshkov sai rajua kritiikkiä – päävalmentaja haukkui ”rapakuntoisen” superlupauksen lyttyyn
- Kova päätös: Edmonton näytti NHL-konkarille ovea!
- NHL:n ulkoilmaottelussa käsittämätöntä draamaa! Maalivahditkin tappelivat
- Jarmo Kekäläinen valmistelee jymysiirtoa?
- Nashville Predators laittoi kolme pelaajaa myyntiin
- Nashville Predators laittoi kolme pelaajaa myyntiin
- Sebastian Aho nousi NHL:n kaikkien aikojen tilastossa – ohitti Connor McDavidin
- NY Rangers hankki puolustajajärkäleen San Jose Sharksista
- Quinn Hughes tulikuumana – kertoo nyt mielipiteensä Minnesotasta
- Jarmo Kekäläinen valmistelee jymysiirtoa?
- Andrei Vasilevski oli lähellä päätyä toiseen NHL-seuraan – yksi sattumus muutti kaiken
- Kiekkoväki on puhunut! Tässä ovat NHL:n parhaat ja surkeimmat areenat
- Kova päätös: Edmonton näytti NHL-konkarille ovea!
- Matvei Mitshkov sai rajua kritiikkiä – päävalmentaja haukkui ”rapakuntoisen” superlupauksen lyttyyn
- Lähteet: Nashville Predatorsin GM vaihtoon!