Nämä joukkueet ovat nousseet 3-0-tappioasemasta sarjan voittoon – nousu nähty kerran Stanley Cup -finaaleissa
Tampa Bay Lightning johtaa parhaillaan käynnissä olevissa pudotuspeleissä Montreal Canadiensia Stanley Cup -finaaleissa voitoin 3-0. Näin ollen Tampalla on mahdollisuus ratkaista mestaruus nimiinsä jo seuraavassa ottelussa.
Canadiens on ajautunut tukalaan tilanteeseen. Sen olisi voitettava loput neljä ottelua mikäli se mielisi voittaa vielä Stanley Cupin. Historian valossa tuo temppu tulee olemaan erittäin vaikea, muttei täysin poissuljettukaan vaihtoehto. 3-0-tappioasemasta sarjan voittoon on NHL:n historian aikana noustu neljä kertaa, joista yksi kerta on tapahtunut Stanley Cup -finaaleissa.
Edellisen kerran näin on käynyt vuoden 2014 pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, kun Los Angeles Kings nousi San Jose Sharksia vastaan kuilun partaalta sarjan voittoon. Sharks voitti jo ensimmäiset kaksi peliä selvin lukemin 6-3 ja 7-2, mutta lopulta Kings oli se, joka sarjasta eteni jatkoon ja lopulta aina Stanley Cupin voittoon saakka. Joukkue joutui pelaamaan täydet seitsemän ottelun kierrokset vielä kaksi kertaa tuon jälkeen, kunnes finaaleissa New York Rangers kaatui voitoin 4-1.
Vuonna 2010 toisella kierroksella Boston Bruins johti ottelusarjaa jo kolmella voitolla, mutta Philadelphia Flyers kiri takaa ohi. Seitsemättä otteluakin Bruins johti jo 3-0, mutta hävisi lopulta jatkoajalla. Samana vuonna Flyers eteni aina finaaleihin saakka, mutta siellä Chicago Blackhawks oli vahvempi voitoin 4-2.
Pudotuspeleissä 1975 New York Islanders nousi sillasta Pittsburgh Penguinsia vastaan puolivälierävaiheessa. Lopulta joukkue putosi itsekin pelistä pois seuraavalla kierroksella seitsemännessä ottelussa tulevalle mestarille Philadelphia Flyersille.
Ainoa kerta, kun comeback on onnistunut Stanley Cup -finaaleissa ja sarjan katkaisu on tapahtunut kotikaukalossa, on ollut vuonna 1942, kun Toronto Maple Leafs voitti mestaruuden Detroit Red Wingsin kustannuksella. Detroit johti tuolloin jo neljättäkin ottelua, mutta Toronto käänsi sen itselleen jatkoajalla ja voitti loput ottelut edeten seurahistoriansa neljänteen Stanley Cupin voittoon.
- Edmonton joutui erikoiseen tilanteeseen – tuntematon maalivahti nousi NHL-kokoonpanoon!
- Kasperi Kapanen pudotti hanskat NHL:ssä – Connor McDavid jatkoi hirmutehoiluaan
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!