Näkökulma: Alhainen kauppahinta todisti Taylor Hallin arvon – hiipuvalla supertähdellä on paljon todistettavaa uudessa seurassaan
Boston Bruinsin maksama kauppahinta kertoi kaiken oleellisen Taylor Hallin markkina-arvon romahtamisesta. Nyt on Hallin viimeinen mahdollisuus näyttää, että hän on pelaaja, joka tuo todella lisäarvoa menestystä tavoittelevalle joukkueelle.
Bruins sai vaihtokaupassa Hallin ja Curtis Lazarin, kun se luopui toisen kierroksen varauksesta ja Anders Bjorkista. Hallin kohdalla puheet siirtotakarajan selkeästi suurimmasta saaliista voidaan heittää viimeistään kauppahinnan paljastuttua romukoppaan.
Lahjakkuus ei katoa – nyt on viimeinen hetki valjastaa se
Hallin erikoisosaaminen on kiistatonta. Vain kolme vuotta sitten NHL:n arvokkaimman pelaajan palkinnon ansaitusti voittaneen Hallin pelitaidot eivät ole kadonneet minnekään.
Yhtä lailla kiistatonta on, että Hall on pelannut tällä kaudella Buffalo Sabresissa huonosti. Noin yhdeksän maalin edestä maaliodottamaa on tähtistatuksen omaavalle hyökkääjälle aivan liian vähän.
Toki Hall on ollut myös epäonnekas. Kaksi tehtyä maalia tässä vaiheessa kautta on suorastaan kiusallisen huono tulos.
Bostonissa Hallin on sekä pelattava paremmin, että oltava tehokkaampi. Se on nyt oleellista varsinkin, kun hänen markkina-arvonsa on alempana kuin koskaan aiemmin hänen NHL-urallaan.
Hall puhdistaa maineensa vain onnistumalla Bostonin supertähtien taustalla
Hall hankittiin Bruinsiin vahvistamaan hyökkäystä kivenkovan ykkösketjun takana. Paperilla Bruinsin hyökkäys näyttää vaihtokaupan jälkeen todella vahvalta.
On kuitenkin täysi kysymysmerkki, miten Hall sopeutuu Bruinsin joukkueen DNA:ssa syvällä olevaan identiteettiin, jonka keskiössä on armoton työteliäisyys.
Hall on myös aiemmissa joukkueissaan tottunut saamaan itselleen suurimman tai vähintään yhden suurimmista valokeiloista. Bruinsissa täysin muut pelaajat keräävät otsikot.
Pienempi valokeila voi vapauttaa Hallia. Onko jättipalkkaa nauttiva tähtipelaaja kuitenkaan valmis luovuttamaan joukkueen suurinta tuloksentekovastuuta muille pelaajille?
Nöyrtyminen aiempaa pienempään rooliin Bruinsissa on ainoa keino, jolla Hall korjaa mainettaan rahanahneesta ja laiskasta tähtipelaajasta aidosti voittamista tavoittelevaan huippu-urheilijaan.
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Miro Heiskanen loukkaantui – Dallasilta huolestuttavia uutisia
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Karu käänne: avausmaalinsa tehnyt Suomen NHL-lupaus sivuun – nyt puhuu päävalmentaja
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!