Mitkään huolet eivät tunnu jättävän aina häviävää Sabresia rauhaan – sairastupa turposi taas kerran
Kuva: Getty Images
Buffalo Sabresin tuska NHL:ssä ei tunnu helpottavan millään, ja tiistaiyönä sen tappioputki venyi jo 14 otteluun. NY Rangers voitti 5-3, ja nyt Buffalon kierre on huimasti neljäsosan koko 56 ottelua käsittävästä runkosarjasta.
– Emme voi ajatella putkea. Emme voi ajatella putkea myöskään voittoputkessa, Buffalon valmentaja Don Granato kuittasi NHL:n nettisivuilla.
Sama lähde kertoi, että joukkueen tupaan satoi lisää jääkylmää vettä Carter Huttonin loukkaannuttua. Kiekkoja tällä kaudella 88,6 prosentin tarkkuudella torjunut maalivahti otettiin vaihtoon jo pelin ensiminuuteilla.
Tolppien väliin tuli Dustin Tokarski, joka torjui ensimmäisen pelin sitten lokakuun 2016.
– Se oli hauskaa, Tokarski sanoi pelaamisesta.
– Edellisestä kerrasta on vähän aikaa. Minulla on ollut ylä- ja alamäkiä viimeisen neljän, viiden vuoden aikana, mutta on siinä ollut myös hyviä vuosia. Olen innoissani ollessani osa Buffaloa ja saadessani mahdollisuuden pelata, uraansa viime kausina pääasiassa AHL:ssä tehnyt peluri sanoi.
Nähtävästi aina häviävän Buffalon loukkaantumislista oli jo ennestään pitkä, sillä poissa ovat esimerkiksi kippari Jack Eichel, toinen parhaimmillaan hyviin tehoihin pystyvä hyökkääjä Zemgus Girgensons sekä pakki Jake McCabe ja maalivahti Linus Ullmark.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- Patrik Laineesta kuuma NHL-huhu – seurapomo tiputti mystisen vihjeen

- Aleksander Barkov paljastaa Paul Mauricen menestyksen salaisuuden – ”Suurin vahvuus”