Vegas-lupauksen maali herätti kummastusta nuorten MM-kisoissa – sääntöjä fiksattiin heti
Kuva: Getty Images
Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa nähtiin sunnuntaiyönä absurdi pöllytys, kun Kanada pieksi Saksan jäänrakoon täysin poikkeuksellisin numeroin 16-2. Jos herätti lopputulos ihmetystä ja puhetta, niin samaa teki Kanadan ykkösketjun laituri Peyton Krebsin avauserän lopulla tekemä pömpeli.
Esimerkiksi pohjoisamerikkalaismedia TSN:n video osoittaa, ettei kumilätkä näyttänyt ehtivän maaliin ennen summerin törähtämistä.
Saman median Gord Miller kertoi kuitenkin Twitterissä, että kyseisellä videolla näkyvä, tarkastukseen käytetty kello oli jotain sekunnin kymmenyksiä TSN:n videokuvaa perässä. Tilanne aiheutti sen verran pärinää, että jatkossa maalitarkastuksissa käytetään vain TSN:n pelikelloa. Osuma oli siinä mielessä iso, että sillä vaahteranlehtipaidat ponnistivat ensimmäiselle tauolle 4-1-johdossa. Maali merkittiin pöytäkirjaan lopulta syntyneeksi ajassa 19.58. Krebs on Vegas Golden Knightsin juhannuksen 2019 ykköskierroksen 17. varaus. Nuorten MM-kisoissa pelataan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ottelut Suomi-Sveitsi, Slovakia-Kanada ja Tsekki-Venäjä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karmea kohtalo: NHL-tähti viime hetkellä ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies sisään!
- Charlie McAvoy julkaisi hirvittävän kuvan ennen olympialaisia – NHL-luotsi tyrmistyi
- Juho Lammikon NHL-sopimus purettu – seuraava osoite selvillä
- NHL-seuran suomalaislupaus päässyt hirmuvireeseen Pohjois-Amerikassa
- Syyttäjältä kova ratkaisu – merkittävä vaikutus Gavin McKennan mahdolliseen vankeustuomioon
- NHL-toimittaja: Montrealilla on yksi ehto Patrik Laineen kauppaamiselle!
- 22 miljoonan dollarin jättidiilin tehnyt Artemi Panarin: ”Raha ei ole minulle tärkeää”
- TSN: NY Rangers tarjosi Alexis Lafrenièreä Jarmo Kekäläiselle
- Pittsburgh-hyökkääjältä häikäisevä NHL-debyytti – iski nimensä historiankirjoihin
- Lenni Hämeenaho: kova kohtalo NHL:ssä!
- Boston Bruinsin olympiatähti lanattiin kammotaklauksella – miten käy kisamatkan?
- Uutispommi: NHL-megalupaus Gavin McKennaa uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Näkökulma: Artemi Panarin sai kostonsa – Kingsin ryöstö kuin suoraan oppikirjasta
- Uusi väite Artemi Panarinista: Seattle Kraken tarjosi posketonta sopimusta – pakit tuli
- TSN: NY Rangers tarjosi Alexis Lafrenièreä Jarmo Kekäläiselle
- 22 miljoonan dollarin jättidiilin tehnyt Artemi Panarin: ”Raha ei ole minulle tärkeää”
- NHL-sopimus revitään – Juho Lammikko vaihtaa joukkuetta!
- New Jersey ja St. Louis vaihtokaupoilla: 800 NHL-pelin veteraani treidattu
- Jättitreidi! Artemi Panarin kaupattiin yllätysseuraan
- Niko Mikkola teki sikatempun NHL-megatähdelle – käynnisti hurjan joukkotappelun