Poislähteneen Ville Niemisen palkkaaminen saa luotsilegendan puhumaan ihmeitä – ”En voinut käsittää”
Liigajoukkue Pelicansista viime kaudella poislähteneen Ville Niemisen valmentajataival ei mennyt ihan nappiin Ruotsinkaan puolella Allsvenskan-joukkue Modossa. Luotsi lähti aiemmin syksyllä kävelemään itse, kun nousijakandidaatiksi arveltu joukkue räpelsi pohjamudissa.
Nieminen sai otteidensa takia rapaa niskaan, mutta toisaalta myös suomalaista Stanley Cup -voittajaa puolusteltiin esimerkiksi pelaajien toimesta. Modoakin arvosteltiin seurana.
Nyt asiaan ottaa kantaa myös ex-luotsi Harald Lückner, seuraa vuosina 2005-08 valmentanut ruotsalainen. Vaikka Nieminen ei puhu ruotsia, ei valmentajalegenda säti suoranaisesti suomalaista, vaan…
– En voinut käsittää hänen palkkaamisensa motiiveja. On vaikea tajuta, miksi Modo palkkasi suomalaisen, joka ei puhu ruotsia. Joukkueesta oli muutoin rakennettu ruotsalainen, 63-vuotias pauhaa Sundsvall Tidningenille.
Niemisen lähdön jälkeen Modo petrasi vähän, mutta joukkue keikkuu Allsvenskanissa edelleen kaukana kärjestä 12:ntena. Toki jatkopaikka, kymppisija on vain kahden pinnan päässä.
Lücknerin mukaan Modon erinäiset virheet kolahtivat seuran omaan nilkkaan. Ex-luotsi uskoo, ettei Modo enää ylös pohjalta nouse, kun alkukaudesta joukkueessa alkoi vääränlainen lumipalloefekti.
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”