Kaapo Kakko saamassa suomalaisen joukkuekaverin? Lähde: Rangers todennäköisin osoite suomalaistähdelle
Kuva: Getty Images
Kaapo Kakon tulokaskausi NHL:ssä oli monessakin mielessä vaikea. Suomalaishyökkääjä jäi New York Rangersissa pieneen rooliin, tehot jäivät vähälle ja itseluottamus näytti olevan pahasti kadoksissa. Kauden mittaan puhuttiin, että Kakko voisi hyötyä siitä, jos hän saisi Rangersiin kokeneemman suomalaisen henkiseksi tueksi.
Ensi kaudeksi Rangers saattaakin olla hankkimassa lisää suomalaisosaamista, arvioi NHL Networkin asiantuntija Mike Johnson. Hänen mukaansa Rangers on todennäköisin osoite puolustaja Sami Vataselle.
– On vaikea löytää sopivaa joukkuetta. Monilla seuroilla rahat on jo käytetty. Sami Vatanen on hyvä kaikessa, liikuttamaan kiekkoa ja omassa päässään, mutta hän ei ole erinomainen missään. New York Rangers kävisi järkeen, Johnson arvioi.
– Rangers hyötyisi oman päänsä vakauttamisesta. Kuka tahansa joka pysäyttisi pitkiä pyörityksiä sekä suoria hyökkäyksiä ja syöttäisi kiekkoa ulos omalta alueelta auttaisi Rangersia.
Vatanen pelasi viime kaudella 47 runkosarjaottelua New Jersey Devilsissä. Hän nakutti 47 ottelussa tehot 5+18=23.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jake Guentzelin tunaroinnista viraalihitti: möhli varman maalin – vastustaja rankaisi heti
- Vancouver Canucks veti 1100 NHL-pelin veteraanin ulos kokoonpanosta – treidi lähellä
- Vincent Trocheckista jysähti iso siirtohuhu – ”Se on todellista”
- NHL:n entinen kärkivaraus sai lähtöpassit!
- Huippu-uutinen! Dallas Stars kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään
- Sidney Crosbyn sairausloman pituus selvillä
- Mitä ihmettä? Patrik Laineelle kävi nolo kohtalo
- DailyFaceoff: Olympialaisilla karu vaikutus Eeli Tolvasen tulevaisuuteen NHL:ssä
- Coloradossa tapahtuu: hankkiiko seura kohuhyökkääjän?
- TSN: Nazem Kadri jätti siirtopyynnön
- Rasmus Ristolaisen arvo siirtomarkkinoilla räjähti käsiin – nämä seurat kintereillä
- IS: Connor McDavidilta noloa käytöstä – Sidney Crosby joutui paikkaamaan
- Nathan MacKinnonin reaktio palkintojenjaossa naurattaa – ”Karma iski”
- Raju takaisku: Mikko Rantasen loukkaantumisesta uutta tietoa – huilia edessä
- NHL:ssä tapahtui heti olympiatauon jälkeen: Kahden hyökkääjän vaihtokauppa!
- Paul Maurice otti kantaa Leijonat-huhuihin – ”Joku sekoitti minut”
- NHL:ssä jysähti vaihtokauppa – Colorado Avalanchen Stanley Cup -mestari vaihtaa seuraa!
- Näkökulma: Auston Matthews ei saa hymyillä, ennen kuin Toronto on voittanut mestaruuden
- Huippu-uutinen! Dallas Stars kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään
- Kanadan tähtipuolustaja loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti surkea uutinen