NHL-taiturilta kova paljastus: Ei suostunut siirtymään Edmontoniin Jesse Puljujärven takia – ”Ei olisi reilua häntä kohtaan”
Chicago Blackhawksin kaksinkertaisen Stanley Cup -voittajan Kris Versteegin komea ura sai aikaisemmin tällä viikolla päätöksensä.
Nyt 33-vuotias kanadalainen on tullut julkisuuteen mielenkiintoisella yksityiskohdalla liittyen syksyllä 2016 kariutuneeseen Edmonton Oilers -siirtoon.
Uransa ehtoopuolella ollut Versteeg halusi tehdä testisopimuksen Oilersin kanssa, mutta samana syksynä tulokaskautensa aloittaneen Jesse Puljujärven ”lapsenvahdin” rooli ei ollut sitä, mitä hän oli mielessään kuvitellut.
– Oilers olisi halunnut, että jakaisin peliajan Puljujärven kanssa. He halusivat, että otan hänet siipieni alle ja auttaisin häntä. Sillä hetkellä ajattelin, että minulla on vielä paljon annettavaa pelillisesti. Ei olisi ollut reilua Puljujärveä kohtaan, jos olisin siellä sellaisella ajatusmaailmalla, että minun pitäisi olla pelaamassa, kun hän pelaa, Versteeg avasi 630 CHED -radiokanavan toimittajalle Reid Wilkinsille.
Lopulta Versteeg päätyi valitsemaan Oilersin sijaan naapuriseura Calgary Flamesin
– Lopullinen päätös tehtiin sen perusteella, että sain paremman mahdollisuuden Flamesilta. Calgary oli myös kaksi tuntia lähempänä kotiani (Lethbridgeä), kanadalaishyökkääjä taustoitti.
Versteegin Flames-siirto oli lopulta menestys, sillä hän sai elvytettyä uransa kirjaten runkosarjan 69 ottelussa kelpo pisteet 15+22=37.
Puljujärvi taas pelasi tällä kaudella NHL:ssä vain 28 ottelua tehden vain yhden maalin ja kahdeksan tehopistettä. 18-vuotias suomalainen vietti suurimman osan sesongistaan AHL:n puolella.
Lue myös: Montreal-lupauksen piti olla maalivahtien Nathan MacKinnon – NHL-ura jäi kaukaiseksi haaveeksi
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”