LA Kingsin miljoonatarjous ei riitä – Lähde: KHL-tähtipuolustaja jatkamassa uraansa Venäjällä

Vaikka NHL-pelit ovatkin tältä erää tauolla koronaviruksen takia, tehdään seurojen toimistoilla jo hartiavoimin töitä tulevan kauden joukkueiden rakentamiseksi.
Yksi paljon kiinnostusta NHL-seuroissa herättänyt KHL-tähti on Moskovan TsSKA:n puolustaja Nikita Nesterov. Aiemmin urallaan kolmen kauden ajan Tampa Bay Lightningia edustanut 26-vuotias venäläinen on viettänyt viimeiset kolme kautta kotimaansa pääsarjassa, eikä NHL välttämättä kuulu miehen suunnitelmiin myöskään tulevaisuudessa.
Sport-Expressin KHL-sisäpiiritoimittaja Igor Eronko väittää Nesterovin hylänneen hiljattain Los Angeles Kingsin tälle tekemän kaksivuotisen sopimustarjouksen, joka takaisi miehelle kolmen miljoonan dollarin vuositulot. Sen sijaan puolustaja olisi Eronkon mukaan rustannut TsSKA:n kanssa peräti 5-vuotisen jatkosopimuksen.
NHL-urallaan pelaamissaan 132 runkosarjapelissä 33 tehopistettä iskenyt Nesterov iski tällä KHL-kaudella 53 runkosarjapelissä tehot 7+16=23.
Nesterovin pelikavereista laitahyökkääjä Kirill Kaprizovin odotetaan sen sijaan siirtyvän ensi kaudeksi Minnesota Wildin riveihin. 22-vuotias KHL:n supertähti iski tällä kaudella pelaamissaan 57 pelissä hurjat tehot 33+29=62.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa