Aleksander Barkov kehuu NHL:ssä osuneen uuden suomalaistykin läpikotaisin: ”Hän on huikea pelaaja, jolla on paljon potentiaalia…”
Paikallista aikaa 19. helmikuuta pelattu Anaheim Ducks -ottelu jää äskettäin NHL:ään nousseen Aleksi Saarelan mieliin taatusti ikiajoiksi. Pian pelin puolen välin jälkeen syntynyt 1-3-maali oli nimittäin viime kesän Calder Cup -mestarin uran ensimmäisen taalaliigassa.
– Se tuntui hyvältä, NY Rangersin kesän 2015 kolmannen kierroksen 89. varaus kuittaa Panthersin kotisivuilla.
Uran avausmaali syntyi suhteellisen pienestä kulmasta, mutta Saarela sai sutia päätyplankista kimmonneen kumilätkän siitäkin huolimatta tyhjään pönttöön. Edessä ei ollut ketään, joten sen puoleen Saarelan päätyminen laukaisemiseen ei ollut missään vaiheessa typerä idea.
– Olin onnekas saadessani semmoisen pompun. Edessä oli tyhjä maali, joten se oli tavallaan helppoa. Yritin vain saada kiekon sisään, kun näin, että maali ammotti tyhjyyttään, maalista kiekon talteen saanut Saarela valaisee.
Pantteripaitojen luotsi Joel Quenneville näkee, että yön koitos oli suomalaistulokkaalta yksiselitteisesti hyvä.
– Hän on mennyt sen jälkeen eteenpäin paljon, kun näimme viimeksi. Nähdäkseni hänellä on vauhtia pelaamisessaan enemmän. Hän löytää kiekkoja.
Kehumislinjalle lähti myös Florida-kippari, Saarelan maanmies Aleksander Barkov.
– Me kaikki tiedämme, että hän on huikea pelaaja, jolla on paljon potentiaalia. Olemme todella iloisia, että saimme hänet tähän joukkueeseen. Hän on hieno kaveri, joka tekee töitä kovasti.
Florida Panthersin Saarela on pelannut NHL:ssä viisi ottelua Floridan ja Carolina Hurricanesin paidoissa pistein 1+0=1 (+2). AHL:n puolella saldo on kaikkiaan 125 pelin jälkeen 82+75=157 (+38). Näinköhän pelimäärät lähtevät kasvamaan nyt myös taalajäillä?
– Uskoisin, että hän parantaa asemiaan, Quenneville kuittaa.
Toki AHL:stä on ollut hyötyä, vaikka NHL lienee aina ollut päämäärä.
– AHL-luotsit ovat auttaneet minua kokonaisvaltaisempaan peliin. Nämä asiat ovat kiinni myös itseluottamuksesta. Tiedän, että voin pelata joka puolella kenttää. Pelaaminen on hauskaa nyt.
Näytöistä, omista sanoista ja muiden kommenteista voisi päätellä sen, että Saarelan läpimurto taalaliigaan voisi olla aika lähellä.
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”