NHL:ssä kolmen seuran pelaajakauppa! 4 miljoonan dollarin miehet vaihtoivat joukkueita
Buffalo Sabresin on jo pitkään huhuttu haluavan eroon yhdestä puolustajistaan. Samalla joukkueen on arvioitu haluavan vahvistusta hyökkäykseen. Calgary Flamesin on puolestaan raportoitu kaupittelevan Michael Frolikia jo melkein vuoden verran. Vihdoin viime yönä kumpikin seura sai haluamansa. Jotta seurojen palkkakatot eivät ylittyisi, vaihtokauppaan vaadittiin lopulta kolmen seuran yhteistyötä.
Siirtosaaga alkoi, kun Montreal Canadiens kauppasi Mike Riellyn Ottawa Senatorsiin. Vaihdossa kanadalaisseura sai kaivattua tilaa palkkakattoon, viidennen kierroksen varaus vuoron ja Andrew Sturtzin.
Hieman myöhemmin Buffalo kauppasi puolustaja Marco Scandellan Montrealiin vaihdossa neljännen kierroksen varausvuorosta. 29-vuotias puolustaja tienaa kaudesta 4 miljoonaa dollaria. Hän on iskenyt kauden 31 ottelussa tehot 3+6=9.
Buffalo jatkoi seikkailuaan siirtomarkkinoilla ja hankki Frolikin Calgary Flamesista. Hintana oli neljännen kierroksen varausvuoro. 31-vuotias tshekkihyökkääjä tienaa kaudesta 4,4 miljoonaa dollaria. Hän on tällä kaudella iskenyt 38 otteluun tehot 5+5=10.
LUE MYÖS: Toimittajat valitsivat: tältä näyttäisi Leijonien unelmakokoonpano vuonna 2020
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”