Toronto Maple Leafsin heikkoudet kaivettu esiin – tällä saralla pelaamisen täytyy parantua
Toronto Maple Leafsin työskentely ei ole toistaiseksi ollut sitä, mihin paperilla hurjalta näyttävä pelaajamateriaali parhaimmillaan pystyy. Tällä hetkellä Mike Babcockin luotsaama nimivahva ryhmä luottaa liikaa siihen, että asiat tapahtuisi itsestään.
Vaahteranlehtipaidat kärsivät viime kierroksella jo kolmannen peräkkäisen tappionsa, kun Itäisen konferenssin kärkijoukkueisiin kuuluva New York Islanders oli parempi maalein 5-4.
Perinteikkään kanadalaisjoukkueen hyökkäys kykenee illasta toiseen heiluttamaan vastustajan maaliverkkoja, mutta ongelmat alkavat siinä vaiheessa, kun pitäisi puolustaa.
Toronto on päästänyt kaikista liigan joukkueista neljänneksi eniten maaleja omiin. Herää kysymys, miten ihmeessä kurinalaisen pelisysteemin nimeen vannova Babcock ei saa joukkuettaan puolustamaan paremmin. Ei pitäisi olla laadusta kiinni, kun katsoo millaisia pelaajia Maple Leafsin alakerrassa luutii.
Puolustusta leimaa tällä hetkellä pehmeys ja kamppailuvoiman puuttuminen. Loistavan viime kauden pelannut Morgan Rielly sekä kesällä isossa pelaajakaupassa Torontoon saapunut Tyson Barrie ovat olleet viimepeleissä omalla puolustusalueella varsin kevyttä kauraa. Etenkin viimeksi mainittu Barrie on ollut myös tehojen (20 ottelua, 0+5=5) puolesta iso pettymys.
Monesti puhutaan puolustavien pakkien tärkeydestä. Niidenkään perään Maple Leafsin ei tarvitse haikailla, sillä niin ikään kesällä uutena kasvoja Ottawa Senatorsista hankittu Cody Ceci sekä kesken viime kauden remmiin hypännyt Jake Muzzin ovat pelaajatyypeiltään juuri sellaisia tekijöitä, joiden luulisi tiivistävän Toronton rivejä.
– Joudumme kiekon kanssa liian usein tilanteisiin, joihin emme halua joutua. Jokainen meistä tietää pystyvänsä parempaan. Perusasioihin on palattava ja tehdä asioita huolellisemmin, Babcock totesi.
Itäisessä konferenssissa Maple Leafs on valunut vaisujen otteiden johdosta viimeiselle villi kortti -paikalle, kun taas Atlantin divisioonassa joukkue on tällä hetkellä neljäntenä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Konsta Helenius Iso-Britanniasta: ”Ei ollut ehkä se kovin peli”
- Ville Nieminen sanoi sen ääneen – täräytti hurjan arvion Konsta Heleniuksesta!
- Leijonien ketjut uusiksi – Konsta Helenius heti NHL-tähtien vierelle!
- The Athletic: Jarmo Kekäläinen haluaa kiinnittää tämän kaksikon pitkillä sopimuksilla
- Anaheimin tehotykki leikkauspöydälle – karu lista Ducks-pelaajien vammoista julki
- The Athletic: Pittsburgh Penguinsin maalitykki lähtee!
- Kimmo Timonen ohjeistaa Jarmo Kekäläistä: Tämä tähtipelaaja pihalle Buffalosta
- Sidney Crosby paljasti hurjan suunnitelmansa – ei aio lopettaa vielä pitkään aikaan!
- Mikael Granlundin ilmaveiviä juhlistettiin MM-kisoissa – Jussi Jokinen Viaplaylla: ”Ei ollut Mikke ihan tyytyväinen”
- Mikael Granlund vaatimattomana hurjista tehoistaan: ”Ei aina niin hyvin kulje”
- Jesse Puljujärveltä suorat sanat: vain tässä tilanteessa hän voisi palata NHL:ään
- Jarmo Kekäläiselle riitti – tämä pelaaja kaupataan pois!
- Jarmo Kekäläisen Buffalo rysäytti ison sopimusuutisen!
- MM-kisat: Konsta Helenius suoraan Leijonien huippuketjuun!
- Patrik Laineesta jysähti iso huhu – tämä NHL-seura perässä!
- Colorado Avalanche: raju takaisku
- Mikael Granlundin ilmaveiviä juhlistettiin MM-kisoissa – Jussi Jokinen Viaplaylla: ”Ei ollut Mikke ihan tyytyväinen”
- Mitä nyt? Vegas aiheuttaa taas pahennusta NHL-ympyröissä
- Tällainen joukkuekaveri Jesse Puljujärvi oli – Sidney Crosby IS:lle: ”Kun pelasi Pittsburghissa…”
- Sidney Crosby paljasti hurjan suunnitelmansa – ei aio lopettaa vielä pitkään aikaan!