Viidessä ensimmäisessä NHL-pelissään tehot 1+0 kerännyt Kaapo Kakko on hakenut alkukaudesta peliään hetkellisistä väläytyksistä huolimatta.

18-vuotiaan superlupauksen esitykset ovat New York Rangersin päävalmentaja David Quinnin mukaan olleet viime aikoina väsyneen oloisia.

– Minun mielestäni hän näytti väsyneeltä, Quinn totesi lehdistötilaisuudessa hävityn Washington-pelin jälkeen.

Kysyttäessä, etsiikö suomalainen yhä omaa pelityyliään NHL:ssä, päävalmentajalla on vastaus valmiina.

– Jokainen 18-vuotias etsii, Quinn totesi ykskantaan.

– Tällä tasolla (NHL) on niin monta asiaa, joita 18-vuotiaalta ei ole koskaan vaadittu ja joita sen ikäisen ei ole koskaan edes tarvinnut miettiä. Olen sanonut tämän monta kertaa aiemmin, mutta hänen kaltaiselleen pelaajalle on lähestulkoon epäreilua tulla tänne, koska se tapa, jolla hän on pelannut tähän asti, ei enää toimi.

Quinn ei ole useiden asiantuntijoiden ihmettelyistä huolimatta vielä peluuttanut kultakimpalettaan joukkueen ykköstähtien, Mika Zibanejadin ja Artemi Panarinin rinnalla tasaviisikoin pelatessa. Kolmen ottelun tappioputkeen ajautuneen seuran uskotaan kuitenkin kokeilevan pikku hiljaa myös muita ketjukoostumuksia tappiokierteen katkaisemiseksi.