Buffalon Rasmus Ristolainen aikoo korjata pahimman heikkoutensa – ”Kaikki tietävät sen”
Kuva: Getty Images
Buffalo Sabresin kärkipuolustajiin lukeutuvaa Rasmus Ristolaista on syytetty koko miehen NHL-uran ajan heikosta oman pään puolustuspelaamisesta.
Kovia tehopistelukemia hyökkäyssuuntaan kaudesta toiseen takova suomalainen merkkautti viime kaudella koko NHL:n karuimman plusmiinus-lukeman tilaston painuttua 41 maalin verran pakkasen puolelle. Turkulainen myöntääkin suurimpien puutteidensa olevan juuri oman pään pelaamisessa.
– Me kaikki tiedämme, että minun on työstettävä ennen kaikkea puolustuspään pelaamistani. Se ei ole vahvuuteni, joten aion tehdä siitä sellaisen, Ristolainen ilmoitti saavuttuaan ensimmäistä kertaa Buffaloon median tentattavaksi.
Jo seitsemänteen NHL-kauteensa valmistautuva 24-vuotias Ristolainen hakee edelleen ensimmäistä pudotuspelipaikkaansa Buffalon kanssa. Ainakin seuran kesähankinnat lupailevat Sabresin pitkäaikaisen luottopuolustajan mukaan hyvää tulevaa kautta ajatellen.
– Mielestäni joukkue on nyt viime kautta vahvempi. Jo viime kaudella asiat klikkasivat muutaman kuukauden ajan, jolloin olimme koko sarjan kärjessä. Se antaa paljon uskoa tulevaan, Ristolainen muistelee Sabresin alkutalven 10 ottelun voittoputkea.
Miestä jo alkuvuodesta asti sitkeästi ympäröineet siirtohuhut Ristolainen kuitaa lyhyesti.
– En halua arvailla, joten eletään hetkessä ja päivä kerrallaan. Olen ollut täällä kuusi vuotta ja tiedän miten bisnes toimii. Et koskaan tiedä, missä olet ensi viikolla tai ensi kuussa. Olen täällä tänään ja arvatenkin myös huomenna, joten on aika aloittaa työnteko, puolustaja toteaa.
LUE MYÖS:
- Tampa Bay Lightning kiinnitti 36-vuotiaan Stanley Cup -mestarin – kolmen vuoden sopimus
- Anaheim Ducksille lisää loukkaantumishuolia – suomalaisvahdin rooli kasvaa entisestään
- Oliver Kapanen nousi pörssikärkeen NHL:ssä!
- Olympialaisia uhkaa karmea farssi: NHL-pelaajat saattavat jäädä pois!
- Rasmus Ristolainen palasi harjoituksiin – valmentajalta paljastus paluuajankohdasta
- Dallas Starsin tähtihyökkääjästä hirveä uutinen: edessä polvileikkaus – kausi ohi
- Vancouverin maalitykki herättää hurjaa kiinnostusta – Canucks iski kylkeen ison hintalapun
- Huippulupaava NHL-vahti teki huiman tempun – parempaan pystytty ainoastaan 87 vuotta sitten
- Grillausonnettomuudessa loukkaantunut Eetu Luostarinen: paluuaikataulusta uutta tietoa
- Colorado koki ison takaiskun – valmentajalta huojentava tieto pelin jälkeen
- NHL:n ykkösvarauksesta on kehkeytymässä jättifloppi
- Raiskaussyytteistä vapautettu ex-kärkivaraus löysi uuden joukkueen!
- Nimet paperissa – Samuel Helenius rustasi uuden NHL-sopimuksen!
- St. Louis ja LA Kings pyöräyttivät treidin: Liigasta tuttu hyökkääjä kaupattiin
- Kuka on NHL:n paras pelaaja? Jere Lehtiseltä yllättävä vastaus
- Suomalaislupaus kutsuttiin ensimmäistä kertaa NHL:ään!
- 1200 NHL-ottelun legendalta musertava uutinen: sairastaa haimasyöpää
- Huippulupaava NHL-vahti teki huiman tempun – parempaan pystytty ainoastaan 87 vuotta sitten
- Suomalainen ex-Liiga-tähti: NHL-sopimus puretaan!
- Olympialaisia uhkaa karmea farssi: NHL-pelaajat saattavat jäädä pois!