Artemi Panarin ei sulattanut videopelin arviota itsestään: ”En ole kovinkaan iloinen tästä”

EA Sports on paljastanut jälleen lisää uuden NHL 20-videopelinsä pelaaja-arvioita.
Arviot herättävät vuosittain keskustelua kiekkofanien piirissä, mutta viime vuosina myös itse pelaajat ovat ryhtyneet ottamaan niihin kantaa, usein tosin enemmän tai vähemmän kieli poskessa.
Kesällä New York Rangersin kanssa seitsenvuotisen ja 81,5 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen tehnyt venäläistähti Artemi Panarin ei vaikuta olevan tyytyväinen omaan kokonaisarvioonsa 89, jolla taituri sijoittuu ”pelaajarankingissa” 36:nneksi.
– En ole kovinkaan iloinen tästä, aion tehdä lujasti töitä tällä kaudella ja nousta listan ykköseksi 99:n kokonaisarviolla, Panarin kirjoittaa Twitter-tilillään.
Pelkkä alhainen arvio ei myöskään vaikuta olevan ainoa venäläistä harmittava asia.
– Kaverit hei, voisitteko vihdoin kirjoittaa nimeni oikein, hän viittaa pelin länsimaissa yleiseen ”Artemi” -muotoon, Venäjällä käytetyn ”Artemiy” sijaan.
EA Sportsille suunnattu viesti lienee kuitenkin osoitettu huumorilla, sillä supertähti on höystänyt sen itkunauru-emojeilla.
Panarin iski viime kaudella NHL-uransa ennätystehot, kun 79 ottelun saldo oli 28+59=87.
LUE MYÖS: Artemi Panarin paljastaa – näin Ovetshkin, Malkin ja Datsjuk auttoivat: ”Silloin lopetin juomisen”
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Entinen kärkivaraus kaupattiin NHL:ssä – alla huippukausi Ruotsissa
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa