NHL muutti elämän! Jesperi Kotkaniemi avautui Kanadan ja Suomen eroista: ”Vaikeaa mennä ruokakauppaan”

Jesperi Kotkaniemi yllätti viime kaudella monet, kun hän murtautui vasta 18-vuotiaana Montreal Canadiensin kokoonpanoon.
Suomalaissentterin kaudesta muodostui lopulta todella onnistunut, sillä hän pelasi NHL:ssä 79 ottelua, joissa syntyi 34 (11+23) tehopistettä. Ensi kaudella Kotkaniemi haluaa kuitenkin olla entistä tehokkaampi.
– Yritän olla vähän itsekkäämpi. Uskon, että minulla oli viime kaudella useita maalintekomahdollisuuksia, mutten käyttänyt niitä, vaan hain useasti syöttöä. Toivottavasti teen tänä vuonna hieman enemmän maaleja, Kotkaniemi kertoi Sportsnetille.
Samalla kun suomalaishyökkääjä murtautui NHL:ään, muuttui hänen elämänsä täysin. Yhtäkkiä hän pelasi illasta toiseen maailman suurimmassa jäähallissa – yli 20 000 ihmisen edessä. Tästä syystä hänet tunnistetaan paremmin kuin hyvin myös kaukalon ulkopuolella.
– On vaikeaa mennä ruokakauppaan, mutta mielestäni se on osa tätä työtä. Se on ero Kanadan ja Suomen välillä. Ihmiset kysyvät kuvia ja nimikirjoituksia, mutta Suomessa he vain tuijottavat ja katsovat minua, Kotkaniemi kertoi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!