KHL:ään karannut entinen NHL:n kärkivaraus lataa kovia syytöksiä Montrealin suuntaan – rasismi syynä epäonnistumiseen?
NHL-kaukaloissa flopannut ja tulevaksi kaudeksi kotimaansa KHL-seura Avangard Omskin riveihin siirtynyt venäläislaituri Nikita Scherbak lataa kovia syytöksiä entistä seuraansa Montreal Canadiensia kohtaan.
Vuoden 2014 varaustilaisuuden 26. pelaajana huudettu nyt 23-vuotias Scherbak kokosi Montrealin sekä Los Angeles Kingsin paidassa pelaamissaan 37 ottelussa vaisut tehot 6+2. Mies väittää nyt venäläisen Sport24-sivuston haastattelussa rasistisen suhtautumisen varsinkin Montrealissa olleen yksi isoista syistä floppaamisen taustalla.
– Ensimmäisenä vuotenani päävalmentaja Michel Therrienin alaisuudessa jokaisesta virheestä sai kuulla kunniansa, mikä toi peliin paljon painetta. Se saattaa toimia joskus nuorelle pelaajalle, mutta monetkaan eivät osanneet käsitellä asiaa vaan alkoivat pelätä jopa harjoituksiin tulemista.
Myöskään GM Marc Bergevinistä jääneet muistot eivät ole Scherbakin kohdalla erityisen lämpimiä.
– Halusin vuokrata asunnon Montrealin keskustasta. GM kysyi ennen kauden alkua, missä aioin asua. Kun vastasin keskustassa, vastasi hän ”Ei, asut Lavalissa”. Joten vietin koko vuoden Lavalissa sahaten tunnin suuntaansa harjoituksiin Montrealiin, hyökkääjä kertaa muistojaan Montrealin ajoilta.
Seuraavaksi seurajohto kielsi Scherbakin mukaan joukkueen venäläispelaajien kommunikoinnin äidinkielellään.
– Kuinka monta Quebecin poikaa siellä olikaan, jotka puhuivat ainoastaan ranskaa? He eivät koskaan edes yrittäneen puhua englantia samassa huoneessa ollessaan! Ranskan puhuminen oli ok, mutta venäjän puhuminen ei. Kaikki joukkueen venäläiset olivat vieläpä avoimia kavereita, Markov, Jemelin… Kukaan ei koskaan puhunut pahaa näistä kavereista. Joten miksemme saaneet käyttää äidinkieltämme, Scherbak ihmettelee.
Scherbak kaupattiin lopulta kesken viime kautta Kingsiin, jossa miehen vastuu NHL-kokoonpanossa jäi lopulta kahdeksaan otteluun. Tulevalla kaudella vastuuta riittänee jälleen eri tavalla miehen debytoidessa kotimaansa pääsarjassa.
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”