Boston-luotsin vati meni totaalisen nurin kohufinaalin jälkeen – käytös ei johtanut sanktioihin

Boston Bruinsin luotsi Bruce Cassidylle ei tule seuraamuksia Stanley Cupin viidennen finaalin tapahtumista, kanadalaiselle TSN:lle työskentelevä Frank Seravalli twiittasi.
Luotsilla oli jonkinlainen sakkouhka eräiden kommenttien takia.
St. Louis Bluesin ja Bruinsin välinen viides loppuottelu jäänee historiankirjoihin ikiajoiksi. Blues pääsi iskemään voittomaalin, kun Tyler Bozak veti Bruinsin Noel Acciarin kumoon jalkapyyhkäisyn tapaisella liikkeellä. Näet tilanteesta Viafreen videon tästä.
Yleisön toimesta kentälle alkoi lentämään tavaraa, kun Blues oli iskenyt kampituksen jälkeen osuman. Se jäi lopulta myös voittomaaliksi. Luotsikin antoi kuulua mielipiteensä tapauksesta, jossa tuomarien olisi pitänyt reagoida.
– Tällä hetkellä olemme järkyttyneitä. Mutta kun pelaajat palaavat jäälle, he eivät enää huolehdi siitä, päävalmentaja pyöritteli NHL.comin mukaan.
Luotsi oli pauhannut pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa mm. Ilta-Sanomien mukaan näin:
– Penkillä pelaajat kokivat, että tuomarit missasivat vit*u vihellyksen… Meitä kusetettiin.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- The Athletic: Carter Hart tekemässä NHL-sopimuksen!
- Chicago jysäytti jättidiilin!
- Kausiennakko 2025-26: Utah Mammoth
- Buffalo Sabres on kokenut kirvelevän suomalaistakaiskun
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia
- Yli 700 NHL-ottelun veteraani siirtyy Eurooppaan – tässä uusi joukkue
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Yllätysdiili: Alexandar Georgiev löysi uuden NHL-seuran!
- IL: Rasmus Ristolainen paljastaa vihdoin sitkeästi piinanneen vammansa – ”Leikattu kahdesti”
- Dallasille neljä uutta testipelaajaa – mukana lähes 400 NHL-ottelun hyökkääjä sekä Liiga-vahti
- Matias Maccellista yllättävä arvio – tässä mahdolliset tutkaparit Torontossa
- Lähde: Olympialaisiin valittu hyökkääjä kiinnostaa muita NHL-seuroja – suomalaislupaus osaksi kauppaa?
- Marc-André Fleury nähdään Pittsburgh Penguinsin tolppien välissä
- NHL teki ison päätöksen raiskaussyytteissä olleiden pelaajien suhteen!
- Kausiennakko 2025-26: Anaheim Ducks
- Elliotte Friedmanilta kutkuttava kommentti Kirill Kaprizovin tilanteesta
- New York Rangers testaa maajoukkuepakkia