Riehuiko Oleg Saprykin oikeasti lennolla? Entinen NHL-pelaaja kumoaa väitteet: ”Jos niin olisi käynyt, en olisi kotona”

Entinen NHL-hyökkääjä Oleg Saprykin nousi aiemmin tällä viikolla otsikoihin ikävässä valossa (lue lisää).
Esimerkiksi venäläinen Championat-sivusto uutisoi, että 37-vuotias Saprykin olisi riehunut Moskovaan matkalla olleella lennolla siten, että lentokone olisi joutunut tekemään hätälaskun. Sivuston mukaan venäläinen olisi lyönyt lentoemäntää, kun hän ei saanut enää viskiä. Tämän lisäksi hänen uutisoitiin yrittäneen ohjaamoon.
Nyt entinen NHL-hyökkääjä kuitenkin kumoaa kaikki väitteet. Hänen mukaansa lentokoneessa riehuivat aivan muut ihmiset.
– En todellakaan yrittänyt ohjaamoon. Olen lentänyt 20 vuotta ja tunnen kyllä säännöt. Poliisin tullessa vastaan (Voronezhissa) ilmoittivat he minulle ja vaimolleni koneen laskeutuneen joukkutappelun vuoksi, johon lentäjän mukaan oli ottanut osaa kymmenen ihmistä, Saprykin kertoi Sport-Express-sivustolle.
Entinen NHL-pelaaja kertoo myös, että hän kävi poliisiasemalla vain, koska hän sai sakot epäasiallisesta kielenkäytöstä julkisella paikalla.
– En hyökännyt kenenkään kimppuun. Jos niin olisi käynyt, en olisi tällä hetkellä kotona, Saprykin totesi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- IL: Mikael Granlund kommentoi seurasiirtoaan – tästä syystä valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakosta uutta tietoa!
- NHL-mörkö löi rahoiksi – 8,35 miljoonan dollarin tilipussi!
- No nyt! Marc-André Fleurya houkutellaan palaamaan eläkkeeltä NHL:ään
- 28-vuotias NHL-hyökkääjä päättää pelaajauransa: ”Nyt on aika uudelle luvulle”
- Washington Capitals kiinnitti entisen ykköskierroksen varauksen
- San Jose Sharks nappasi siirtolistalta yli tuhannen NHL-ottelun Stanley Cup -voittajan
- Carolina-tähti vaihtaa maisemaa NHL:ssä!
- Nyt jysähti – tässä Nikolaj Ehlersin uusi NHL-seura!
- St. Louis Blues vahvisti rivejään – haaviin 25 maalin mies vapailta markkinoilta
- Carolina-tähti vaihtaa maisemaa NHL:ssä!
- No nyt! Marc-André Fleurya houkutellaan palaamaan eläkkeeltä NHL:ään
- Kaapo Kakosta uutta tietoa!
- San Jose Sharks nappasi siirtolistalta yli tuhannen NHL-ottelun Stanley Cup -voittajan
- NHL-mörkö löi rahoiksi – 8,35 miljoonan dollarin tilipussi!
- 28-vuotias NHL-hyökkääjä päättää pelaajauransa: ”Nyt on aika uudelle luvulle”