Vau! Tulokkaiden Calder-kisasta tulossa pohjoismaalaisten taistelu – Miro Heiskanen mukana kamppailemassa arvostetusta pystistä
Kuva: Getty Images
The Hockey News ilahdutti lukijoitaan sunnuntaina julkaisemalla listauksen tulokkaiden Calder Trophysta kovimmin kilpailevista lahjakkuuksista.
Lehden mukaan Vancouver Canucksin uusi ruotsalaistähti Elias Pettersson, 20, on tällä hetkellä karkumatkalle muista tulokkaista. Sentteri on summannut 20 pelaamassaan ottelussa upeat 13 maalia ja 21 tehopistettä.
Pettersonin kovin kilpailija on julkaisun mukaan nuorukaisen maanmies, viime kesän ykkösvaraus Rasmus Dahlin, jolla on ollut syksyn mittaan iso rooli Buffalo Sabresin mahtavassa nousussa NHL:n kärkijoukkueeksi. Vasta 18-vuotias Dahlin on nakutellut pakin paikalta mukavat 13 (2+11) tehopistettä 24 ottelussa ja kellottanut keskimäärin noin 19 minuuttia jääaikaa per ottelu.
Kolmantena listalla on Miro Heiskanen, jonka kohdalla hämmästellään varsinkin muhkeaa, lähes 23 minuutin jääaikaa ottelua kohden. Lisäksi 19-vuotiaan puolustajan komeisiin tehopisteisiin (24 ottelua 4+6=10) sisältyy muun muassa kaksi voittomaalia.
The Hockey Newsin listaus on kokonaisuudessaan nähtävissä täältä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Edmonton Oilersin suomalainen maalivahtilupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- Aleksander Barkov avautuu Panthersin vaikeista vuosista – tämä oli ratkaiseva muutos
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- Kauppaako Carolina mestaripakkinsa? ”Kannattaa pitää silmällä”
- Patrik Laineesta kuuma NHL-huhu – seurapomo tiputti mystisen vihjeen
- Brady Tkachuk torppasi jättitreidin ennen siirtoaan Floridaan – ”Ei halunnut sinne”
- Patrik Laineesta kuuma NHL-huhu – seurapomo tiputti mystisen vihjeen
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan
- Patrik Laineesta tipahti hurja spekulaatio!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Aleksander Barkov paljastaa Paul Mauricen menestyksen salaisuuden – ”Suurin vahvuus”