Brian Gionta teki vuosi sitten kovan päätöksen, eikä allekirjoittanut sopimusta minkään NHL-seuran kanssa.

Sen sijaan hän siirtyi synnyinkaupunkiinsa Rochesteriin, jossa hän piti kuntotasoaan yllä harjoittelemalla AHL-seura Rochester Americansin kanssa. Päätöksen taustalla oli unelma olympialaisista. Gionta valittiin kuin valittiinkin USA:n olympiajoukkueeseen, jonka kapteenina hän toimi viiden ottelun ajan.

Tämän jälkeen hänelle tarjoutui paikka NHL:stä ja mies allekirjoitti Boston Bruinsin kanssa kauden loppuun saakka kattavan sopimuksen. Pelejä kertyi lopulta 21, joissa 39-vuotiaan konkarin tilille kertyi seitsemän tehopistettä.

Nyt on jälleen kovan päätöksen paikka. New Jersey Devilsin riveissä Stanley Cupin voittanut yli 1000 NHL-ottelun veteraani treenaa edelleen totuttuun tapaan, mutta katseet ovat jo kohdistuneet uran päätepisteeseen.

– Harjoittelusta on syntynyt minulle jo tietynlainen rutiini. Kyse on lähinnä kunnossa pysymisestä. Olen valmistautunut päättämään urani, mikäli mitään epätavallista ei tule vastaan, Gionta kertoi NHL:n verkkosivuilla.

– Minulla olisi luultavasti mahdollisuus allekirjoittaa vielä yksivuotinen sopimus. Tuntuu vain jokseenkin hullulta lähteä viemään lapsia enää uuteen osoitteeseen. En ole vielä sulkenut pois mahdollisuutta palata NHL:ään, mutta katson pikemminkin vaihtoehtoja, jotka eivät liity pelaamiseen.