NHL:ssä urallaan pudotuspelit huomioiden yli 900 ottelua pelannut Darius Kasparaitis palaa kaukaloon sunnuntaina alkavissa 1B-divisioonan MM-kisoissa. Sarjaporras on suomeksi sanottuna kakkosdivari, sillä tuota korkeammat tasot ovat 1A-divisioona ja pääsarja. Kuten esimerkiksi jääkiekkotilastoihin erikoistunut Eliteprospects-sivusto tilastoi, ei liettulainen ole viime vuosina juurikaan pelannut. Kausina 2009-17 virallisia otteluita vyölle on kertynyt vain muutamia. Venäläis-liettualaisen tausta on erikoinen. Kuten jääkiekkoa seuraavat ihmiset tietävät, ei Liettuasta maailmantähtiä juurikaan pursua. Lisäksi 45-vuotias pakki on edustanut maajoukkuetasolla myös Venäjää. Hänellä on itseasiassa olympialaisista mitalisuora – kultaa 1992, hopeaa 1998 ja pronssia 2002. Kasparaitis on voittanut alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa lisäksi kultaa ja hopeaa ja nuo mitalit ovat luonnollisesti tulleet Venäjän sotisovassa. Liettuan paidassa nyt debytoivan NHL-konkarin lisäksi maan värejä kotiturnauksessa kantaa kuvassa oleva 39-vuotias Dainius Zubrus. Hyökkääjä pelasi taalajäillä Kasparaitisin tavoin paljon, pudotuspelit huomioiden lähes 1 400 kamppailua. Zubrus ei ole maajoukkueissa juurikaan mitaleita juhlinut, vaikka hän Venäjää edustikin aikoinaan maailmancupissa.

LUE MYÖS: