Lisää suomalaisväriä NHL:ään? Lähde: Leijonat-konkari jättää KHL:n mahtiseuran
Pietarin SKA:n maalivahti Mikko Koskinen on suuntaamassa ensi kaudeksi uusien haasteiden pariin, kirjoittaa Iltalehden toimittaja Sasha Huttunen Twitter-tilillään.
29-vuotiaan suomalaiskonkarin ensi kauden suunta ei paljastu toimittajan twiitissä, mutta todennäköistä on, että Koskinen suuntaa tavoittelemaan NHL-paikkaa.
Yhdeksi päätekijäksi mahdollisessa ratkaisussa nousee ikä. Suomalaismaalivahti on jo 29-vuotias, joten on hänen on suunnattava lähiaikoina NHL:ään, jos hän sinne vielä halajaa. Koskisen taso riittää varmasti taalajäille, sillä hän on ollut jo vuosien ajan Euroopan parhaimmistoa.
Espoolaisen kiekkokoulun kasvatti pelasi myös kuluneella kaudella vahvasti KHL:ssä, kun hän esiintyi runkosarjassa 29 ottelussa torjuntaprosentilla 93,7 ja pudotuspeleissä 14 ottelussa torjuntaprosentilla 93,8. Mies toimi myös Leijonien ykkösmaalivahtina Pyeongchangin olympialaisissa.
Pohjois-Amerikka on Koskiselle jo entuudestaan tuttu kausilta 2009-11. Tuolloin hän pelasi neljä NHL-ottelua New York Islandersin maalilla.
LUE MYÖS
Leijonien MM-joukkueeseen hurjia NHL-vahvistuksia? Näiden suomalaisten kausi päättyi runkosarjaan
Lähde: Venäläistähti Ilja Kovaltshukin NHL-siirto lähenee – onko tässä miehen uusi joukkue?
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”