Saksan sensaatioluotsi haluaa valmentaa NHL:ssä – ”Meillä riittää yhä nälkää!”

Marco Sturm pelasi huikean uran jääkiekkoilijana. 14 kautta, yhteensä 1006 ottelua ja 509 pistettä NHL:ssä. Kolmet olympialaiset (1998, 2002, 2010), Maailmancup (2003), parit MM-kisat.
Mutta varsinaista menestystä Sturm, 39, ei pelaajana päässyt maistamaan. Mainittavimmaksi saavutukseksi jäi valinta NHL:n kuukauden tulokkaaksi marraskuussa 1997 San Jose Sharksin pelaajana.
Viimeisen ottelunsa Sturm pelasi keväällä 2013 Saksan DEL-liigan pudotuspeleissä Kölner Haien paidassa.
Syksyllä 2015 Sturm ryhtyi Saksan maajoukkueen päävalmentajaksi. Kukaan ei voinut kuvitella, mihin Sturm valmentajana yltäisi, ja miten nopeasti. Siis ei kukaan.
Aikaisin huomisaamuna Sturm johdattaa Saksan olympialaisten finaaliin!
Valtava kunnioitus
Sturm ammensi mittavalta uraltaan runsaasti tietotaitoa, jota hän nyt on siirtänyt eteenpäin maajoukkueelle. Mutta yksi tärkeimmistä syistä Sturmin onnistumiselle on kunnioitus, jota hän nauttii pelaajien keskuudessa.
– Hän on Saksan jääkiekkoilun kaikkien aikojen suurimpia hahmoja. Kun hän tuli päävalmentajaksi, kunnioitus häntä kohtaan oli joukkueen keskuudessa valtava, joukkueen kokeneimpiin pelaajiin kuuluva puolustaja Christian Ehrhoff sanoo yhdysvaltalaisen wfla.com -uutissivuston haastattelussa.
– Hän ajoi sisään pelitavan, joka sopii täydellisesti niihin pelaajiin, jotka meillä on, Ehrhoff lisää.
Sturm itse sanoo vain haluavansa oppia koko ajan lisää – ja oppineensa jo kolmessa vuodessa todella paljon.
– Joskus oppii virheistään, joskus onnistumisistaan. Pitää vain yrittää ammentaa niitä asioita, joiden uskoo olevan joukkueelle eduksi, Sturm pyörittelee.
Sturm sanoo suoraan, että hänen tähtäimensä myös valmentajana on NHL:ssä.
– Tämä on upea mahdollisuus, kun saan valmentaa Saksan maajoukkuetta. Mutta kun tämä on ohi, lähden luultavasti hakemaan seuraavaa haastetta. Se on Pohjois-Amerikassa, Sturm sanoo.
Jääkiekkokin otsikoissa
Jos valmentajia ”scoutataan” olympialaisissa samaan tapaan kuin pelaajia, Sturm ei olisi voinut antaa parempaa työnäytettä. Saksa ei edes selviytynyt Sotshin olympialaisiin 2014, ja nyt joukkue on olympiafinaalissa!
Sturmilla on peliuransa ansiosta loistavat verkostot NHL:n suuntaan. Sturmin seuraava päämäärä on apuvalmentajan paikka NHL:ssä tai vaihtoehtoisesti päävalmentajan paikka farmiliiga AHL:ssä.
– Hän on erittäin nuori valmentaja, ja hän vain kasvaa näiden kokemusten ansiosta. Miksei hän voisi jonain päivänä valmentaa korkeimmalla mahdollisella tasolla, Ehrhoff näkee.
– Hän on tehnyt loistavaa työtä Saksan kanssa. Se, että he ovat näin pitkällä, puhuu vahvaa kieltään hänen valmennustaitojensa puolesta, Saksan jalkoihin jääneen Kanadan kapteeni Chris Kelly komppaa.
Mutta ennen Pohjois-Amerikan valloitusta Sturmilla on aamulla valloitettavanaan – koko maailma!
– Tietysti jo välieriin pääsy oli mahtava saavutus. Se oli hyväksi myös maamme jääkiekkoilulle. Olemme esillä jokaisessa mediassa. Yleensähän Saksassa ensin tulee jalkapallo, sitten tulee jalkapallo, sitten tulee tyhjää ja sen jälkeen muu urheilu. Mutta nyt kaikki puhuvat jääkiekosta, Sturm iloitsee.
– Mutta meillä riittää yhä nälkää. Miksei riittäisi!
Niin, miksei. Onhan edessä olympiafinaali!
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Maalihanat auki! Ykkössentteriksi istutettu Patrik Laine heilutteli maaliverkkoja
- Winnipeg Jets karsi NHL-miehistöään – kahdelle suomalaiselle lähtöpassit!
- NHL:ään siirtynyt suomalaistähti ilmiliekeissä – mätti huipputehot ja sai kehut päävalmentajalta: ”Hänet palkittiin tänä iltana”
- Anaheimille valtava takaisku – tähtihankinta pitkälle sairaslomalle
- Muuttunut mies! Columbus-lupaus kerännyt vuodessa huomattavan määrän painoa
- Koeaika päättyi – yli 500 NHL-ottelun kärkivaraus sai lähtöpassit
- Nuori suomalaispuolustaja asetettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Minnesota Wild lätkäisi rahakkaan sopimuksen yli 700 NHL-ottelun konkarille
- Minnesota Wildilta iso kiinnitys – NHL-pistelingolle muhkea sopimus!
- Kiekkoraamattu: Tampa Bay Lightning kaappaamassa suomalaisen NHL-vahdin?
- Colorado Avalanchen kesän tähtihankinta myöntää: Teki kalliin virheen vapailla markkinoilla – ”Tajusin, ettei se ole mahdollista”
- Kiekkoraamattu: Tampa Bay Lightning kaappaamassa suomalaisen NHL-vahdin?
- Pittsburgh pisti tuulemaan! Nakkasi viisi pelaajaa siirtolistalle
- Eeli Tolvanen hirmuvireessä NHL:n harjoituskaudella! Laukaus teki taas tuhoa: ”HÄNTÄ EI VOI PYSÄYTTÄÄ”
- NHL-ura tauolle? Arizona Coyotes näytti ovea suomalaispuolustajalle
- Tampa Baylle tipahti karmeita uutisia: Andrei Vasilevski pitkään sivussa – korvaaja ei ole häikäissyt NHL-tasolle
- Salama-alku! Kaapo Kakko pöllytti maaliverkkoja vain 15 sekunnin pelin jälkeen – katso video
- Ville Husso listaa isoimman kehityskohteensa NHL-ykkösvahtina – päävalmentaja lyö tiskiin ison haasteen
- Minnesota Wildilta iso kiinnitys – NHL-pistelingolle muhkea sopimus!
- Muuttunut mies! Columbus-lupaus kerännyt vuodessa huomattavan määrän painoa