Synkkä uutinen: Yli 5 miljoonan dollarin NHL-konkarin peliura ohi – ”En todennäköisesti pelaa enää”
Kuva: Getty Images
Joffrey Lupulin kärsi vuoden 2016 helmikuussa vakavan urheilutyrän, joka on pitänyt hänet poissa NHL-kaukaloista jo kohta kahden vuoden ajan.
34-vuotiaalla kanadalaisella on yhä voimassa Toronto Maple Leafsin kanssa vuonna 2013 allekirjoittama viiden vuoden mittainen ja 26,25 (AAV 5,25) miljoonan dollarin arvoinen sopimus.
Lupul pelasi yhteensä 701 NHL-ottelua tehoin 205+215=420. Hän edusti neljää eri seuraa kaudella 2003-04 alkaneella NHL-urallaan.
Kokeneen kanadalaisen sopimus päättyy tähän kauteen ja on todennäköistä, että se jää hänen viimeiseksi NHL-paperiksi.
Viimeisen kaksi kautta pelejä sivusta seuraamaan joutunut Lupul kaipaa kovasti elämäänsä NHL-pelaajana.
– Kolme tuntia kestäneen jääkiekko-ottelun katsoneet ihmiset luulevat, että se oli kaikki, mitä teit sinä päivänä, mikä selvästikään ei ole totta. Vaikka en pelaa tällä hetkellä, minun täytyy välillä… Kerron itselleni joskus, että: ”Hitto, kaipaan tiettyjä asioita.” Muistelen vain parhaita hetkiä. En mieti niitä eri kertoja leikkauksissa, luiden murtumisia tai muita pahoja, tai rankkoja asioita. Loukkaantumiset kuuluvat tähän, Lupul kertoi Member Guest –podcastille kanadalaismedia Sportsnetin mukaan.
– Ajattelemalla tällä tavalla, on paljon helpompi päästää irti siitä totuudesta, että kehoni ei ole enää siinä kunnossa, jotta voisin pelata jääkiekkoa. On kuitenkin todella helppoa muistella upeita hetkiä, kuten pudotuspelejä, isoja maaleja tai muita asioita. Tuo on yksi asia, jonka kanssa taistelen parhaillaan, kun en pelaa – enkä todennäköisesti pelaa enää jatkossakaan, hyökkääjä jatkoi.
Lupul on keskittynyt peliuransa jälkeen muun muassa golfaamiseen ja kitaran soittamiseen.
– Kun omistat elämäsi jollekin tietylle asialle, kuten ammattiurheilulle tai musiikille, siihen liittyy paljon asioita joita joudut uhraamaan, koska et voi tehdä niitä. Et voinut esimerkiksi mennä lomalle kavereidesi kanssa. Kauden päätteeksi on vain kaksi viikkoa lomaa, jonka jälkeen täytyy jo palata takaisin kuntosalille – joka oli muuten mahtavaa. Rakastin sitä. Kaipaan sitä, Lupul muistelee.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Erik Haula siirtohuhujen keskellä – jatkuuko ura mestarisuosikin riveissä?
- NHL:stä surkeita suomalaisuutisia – kaksi Leijonien olympiapelaajaa loukkaantui
- Aleksander Barkov: uutta tietoa!
- The Athletic: Steven Stamkosista iso tieto – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään
- Sebastian Aho nousi ratkaisijaksi – laukoi komean voitto-osuman
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja sai lähtöpassit NHL:ssä
- Jake Guentzelin tunaroinnista viraalihitti: möhli varman maalin – vastustaja rankaisi heti
- Vancouver Canucks veti 1100 NHL-pelin veteraanin ulos kokoonpanosta – treidi lähellä
- Vincent Trocheckista jysähti iso siirtohuhu – ”Se on todellista”
- NHL:n entinen kärkivaraus sai lähtöpassit!
- Huippu-uutinen! Dallas Stars kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään
- NHL:ssä tapahtui heti olympiatauon jälkeen: Kahden hyökkääjän vaihtokauppa!
- DailyFaceoff: Olympialaisilla karu vaikutus Eeli Tolvasen tulevaisuuteen NHL:ssä
- NHL:ssä jysähti vaihtokauppa – Colorado Avalanchen Stanley Cup -mestari vaihtaa seuraa!
- NHL-seura käynnisti neuvottelut – Patrik Laineesta tipahti iso siirtohuhu!
- Mikko Rantasesta iso päivitys!
- Mitä ihmettä? Patrik Laineelle kävi nolo kohtalo
- TSN: Nazem Kadri jätti siirtopyynnön
- Sidney Crosbyn sairausloman pituus selvillä
- Vancouver Canucks veti 1100 NHL-pelin veteraanin ulos kokoonpanosta – treidi lähellä