NHL-ottelun alku meni pelleilyksi, haastosääntö näytti taas nurjan puolensa

New York Islandersin ja New Jersey Devilsin välinen ottelu alkoi sunnuntaina vauhdikkaasti, kun vieraiden Kyle Palmieri iski Devilsin nopeasti 1-0-johtoon. Vauhti loppui kuitenkin siihen pitkäksi aikaa, kun maalia tarkisteltiin pitkään videolta. Tuomaristo hylkäsi osuman ensimmäisen tarkistuksen jälkeen, jonka Devils-valmentaja John Hynes kuitenkin haastoi. Tilanne tutkittiin uudelleen ja aikaa kului jälleen. Lopulta tuomio oli se, että Devilsin pelaaja osui tilanteessa Islanders-vahti Jaroslav Halakiin ja osuma hylättiin. Täysin selvää oli, että kiekko kävi maalissa, mutta tiukentuneet säännöt veivät Devilsiltä maalin varsin heppoisesti.
Uusi valmentajien haastosääntö on aiheuttanut eripuraa. Toki sillä on se hyöty, että selviä paitsiomaaleja tai maalivahdin estämisiä ollaan saatu kitkettyä pois, mutta toisaalta tarkastukset ja haastot vievät tuhottomasti aikaa. Vielä muutama vuosi sitten Devilsin 1-0-maali olisi todennäköisesti hyväksytty heti, sillä tilanteessa ei ollut mitään radikaalia maalivahdin työskentelyä estävää toimintaa.
Islandersin ja Devilsin välinen ottelu on tätä kirjoittaessa edelleen 0-0-tilanteessa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!