Yli 1000 NHL-ottelua ja yli 300 tappelua – konkari puhuu nyt kipeästä päätöksestään

NHL-kovanaama Chris Neil, 38, päätti taannoin nostaa hokkarit naulaan. Kanadalainen Neil pelasi vielä viime kaudella Ottawa Senatorsissa 53 ottelua, mutta tällä kaudella hän ei enää pelannut. Neil edusti koko uransa Senatorsia ja pelasi NHL:n runkosarjassa 1026 ottelua. Neilin kovasta roolista kertoo se, että jäähyminuutteja kertyi peräti 2522.
Päätös lopettamisesta kypsyi hitaasti. Vielä kesällä Neil ei ollut varma kohtalostaan.
– Ehkä noin puolitoista kuukautta sitten tein päätöksen, etten enää pelaa. Se oli todella kova päätös, mutta en kadu mitään. Perheenikin kannalta tämä oli oikea aika lopettaa, Neil sanoi TSN:lle.
Tappelijan rooli NHL:ssä on kovaa vauhtia katoamassa kokonaan. Vielä 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa jokaisella joukkueella oli ”poliisi”, joka suojeli tähtipelaajia. Nykyajan kiekko on muuttunut niin paljon, ettei pelkällä nyrkkien heiluttamisella enää pärjää maailman parhaassa kiekkoliigassa. Pitää osata myös pelata. Neil osasi, mutta myös joukkuekavereiden puolustaminen onnistui erinomaisesti. Neil tappeli urallaan NHL:ssä yli 300 kertaa. Pitkälle uralle mahtuu erilaisia vaiheita, mutta Neil ei kadu mitään.
– Ei, sillä minulta saat juuri sen, mitä näet. Luulen, että se on yksi syy, miksi pelasin niin kauan. Minulla on suuri kunnioitus kaikkia niitä kavereita kohtaan, jotka kohtasin kaukalossa. Minulta kysytään usein ”kuka oli kovin kaveri?”. He olivat kaikki kovia. Jos et ole valmis, niin kuka vain noista kavereista voi pudottaa sinut. Eli koko ajan pitää olla parhaimmillaan ja valmiina. Täytyy kunnioittaa joka kaveria todella paljon, jotka pelaavat tuossa roolissa, Neil sanoi.
Neil ei kauaa mieti, kun häneltä kysytään pitkän uran parasta muistoa. Se löytyy keväältä 2007. Senators eteni tuolloin aina Stanley Cupin finaaleihin saakka. Anaheim Ducks oli kuitenkin parempi ja vei mestaruuden. Teemu Selänne juhli tuona kesänä uransa ensimmäistä ja viimeistä mestaruutta.
Senatorsin päävalmentajana oli tuolloin legendaarinen Bryan Murray, joka menehtyi viime kesänä syöpään.
– Vuoden 2007 kevät oli uskomatonta aikaa Bryan Murrayn alaisuudessa. Joka kaveri joukkueessa oli valmis menemään hänen takiaan vaikka seinän läpi. Se kertoo paljon hänen luonteestaan. Hän sai meistä kaikista parhaan irti, pelasit sitten viisi minuuttia pelissä tai 22 minuuttia. Hän osasi käsitellä ihmisiä. Siinä hän oli hyvä. Hän on yksi parhaista valmentajista, ketä minulla koskaan oli, Neil herkisteli.
Chris Neil ei vielä tiedä, mitä hän tekee tulevaisuudessa. Hän on osakkaana yhdessä ravintolassa Ottawan alueella, mutta juuri nyt hän aikoo viettää mahdollisimman paljon aikaa perheensä kanssa.
Ville Hirvonen
@hirvonenville

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Toimittaja: Anaheim Ducks laittoi kallispalkkaisen tähtensä myyntiin
- Ottawa Senators -hyökkääjä solmi rahakkaan jatkosopimuksen
- Corey Perryn uran jatkosuunnitelmista uutta tietoa
- Edmonton Oilers iski pöytään jättisopimuksen – julkistus viivästyy
- Chicago Blackhawks kiinnitti maalitykkinsä – rahakas jatkosopimus
- Aleksander Barkovista leviää raju kuva!
- Yllätysuutinen: Erik Haula kaupattiin NHL:ssä!
- Kahden Stanley Cupin veteraani päättää pelaajauransa – sai valmennuspestin NHL:stä!
- Kohuhyökkääjä Matt Rempe allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Aleksander Barkovista leviää upea video – huima teko keskellä yötä
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Matthew Tkachuk teki järisyttävän ennustuksen Connor McDavidista
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- Evander Kanelta mauton temppu Floridan voiton jälkeen
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Tässä on NHL:n pudotuspelien arvokkain pelaaja – mestareilta liikuttava ele
- Kohuhyökkääjä Matt Rempe allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Päävalmentajalta raju paljastus Aleksander Barkovista
- Kanadan MM-hopeavahti lähtee NHL:stä – siirtyy KHL:ään
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa