Tässä on paras kaupunki uudelle NHL-seuralle – mittavat perustelut puoltavat valintaa

NHL on tällä hetkellä epätasapainossa. Laji voi kyllä hyvin, mutta ongelmia tuottaa liigan pariton määrä joukkueita, joita on tällä hetkellä siis 31 kappaletta.
Tämä johtuu puhtaasti siitä, että NHL päätti laajeta Las Vegasiin, minkä vuoksi Itäisessä konferenssissa pelaa tällä hetkellä 16 joukkuetta, ja Läntisessä konferenssissa 15.
Tästä syytä liiga haluaa laajentua, myönsi se tätä tai ei. Vaihtoehtoja on jonkin verran, mutta kaikista todennäköisintä on, että NHL haluaa uuden kaupungin länsirannikolta. Siksi esimerkiksi Quebec Cityä ei valitettavasti pidetä kovinkaan todennäköisenä vaihtoehtona.
Sen sijaan Seattle on pyörinyt otsikoissa jo pitkään. Se oli mukana kilvassa jo silloin, kun NHL mietti edellistä laajennusta, joka siis meni Las Vegasin laariin. Tuolloin myös Quebec oli kuvioissa mukana.
Ongelmia oli muutama: ensimmäinen oli se kaikista luonnollisin, sillä se yksinkertaisesti hävisi tarjouskilvan Vegasille. Toinen liittyi taasen areenaan, sillä kaupungissa ei ollut vielä tässä vaiheessa modernia areenaa, eikä sen kunnostuksesta tunnuttu pääsevän millään sopuun.
Nyt asiat ovat kuitenkin toisin. Losangelesilainen Oak View Group on nimittäin saanut kaupunginvaltuustolta vihreän valon kunnostaa paikallisen monitoimiareenan, joka kantaa nimeä KeyArena, uuteen uskoon. Kustannukset tulevat pyörimään 600 miljoonan dollarin tietämillä.
Seattle sopisi uudeksi NHL-kaupungiksi myös sen asukkaiden vuoksi. ESPN:n Emily Kaplan nimittäin kirjoittaa, että koska Seattlessa on monien jättifirmojen, kuten Amazonin, Expedian, Microsoftin, Nordstromin sekä Starbucksin konttorit, ovat kaupungin asukkaat pääasiassa nuorta ja teknologiasta kiinnostunutta väkeä – siis juuri sellaisia, joista urheiluseurat ovat tätä nykyä kiinnostuneita.
Seattlen lisäksi kilvassa ovat mukana muun muassa Houston, jossa olisi jo valmis areena ja halukas omistaja uudelle NHL-seuralle.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Onko tässä Leijonien olympiajoukkue? Yksi asia pistää silmään
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili