Kommentti: Ken Hollandilla vielä yksi mahdollisuus pelastaa kasvonsa – asioita tapahduttava pikaisesti
Kuva: Getty Images
NHL:ssä on tällä hetkellä käytännössä kaksi GM:ää, jotka ovat saaneet viime aikoina kohtalaisen paljon kuravettä niskaansa. Kyseinen kaksikko on Colorado Avalanchen Joe Sakic sekä Detroit Red Wingsin Ken Holland.
Sakicin kohdalla närää on aiheuttanut se, miten hän on kohdellut Matt Duchenea. Kanadalainen on halunnut seurasta ulos jo pitkän aikaa, mutta Sakic on pitänyt päänsä tähän päivään saakka.
Hollandin suhteen Red Wings -fanit ovat sen sijaan kyllästyneitä siihen, että hän ei ole lainkaan herännyt siihen todellisuuteen, että NHL:ssä jälleenrakennus on tätä nykyä lähes pakollinen paha.
Holland on pyrkinyt säilyttämään Red Wings -kokoonpanossa kilpailullisuuden kaikilla tavoin, mutta heikolla menestyksellä. Esimerkiksi viime kaudella seuran 25-vuotinen pudotuspeliputki tuli päätökseensä.
Täksi kaudeksi fanit odottivat jälleenrakennusta, mutta mitä vielä. Holland pestasi veteraanpuolustaja Trevor Daleyn kolmivuotiseen jatkosopimukseen ja oli lähellä päästää Andreas Athanasioun KHL:ään.
[readmore from=”suomalaiset”]
Hollandilla on kuitenkin vielä yksi ässä hihassaan, minkä avulla hän pystyisi pelastamaan edes osan kasvoistaan.
Nimittäin puolustaja Mike Green pelaa tällä hetkellä parasta jääkiekkoaan vuosikausiin. Rightin puolelta pelaava oman pään luutija on nimittäin iskenyt kymmeneen otteluun tehot 1+10.
Nyt Hollandin olisi hyödynnettävä Greenin kova nykyvire ja kaupattava hänet pikaiseen tahtiin toisaalle, kun hinta on korkeimmillaan. Vastineeksi olisi luonnollisesti saatava varausvuoroja tai lupauksia, mutta tämän kaiken on tapahduttava pikaiseen tahtiin, jotta se hinta olisi kaikista korkeimmillaan.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
- Tänään tv:ssä: NHL:n kärkijoukkue askissa – ottelu katsottavissa ilmaiseksi
- Väite kulisseista: Matias Maccellin sisältävä treidi valmiina – tässä uusi seura?
- Aatu Räty liekeissä NHL:ssä! Nöyryytti ruotsalaisvahtia urakalla
- Huhumylly käy kuumana: Edmonton viimein saamassa maalivahtivahvistuksen?
- Tuomiot puhuttivat Rangersin ja Avalanchen trillerissä
- Oliver Kapanen sai vuolaat kehut päävalmentajalta
- Toronto Maple Leafsista surkeita uutisia
- 35-vuotias ruokakirjoittaja hälytettiin NHL-maalivahdiksi
- Mikko Rantanen huimaan rajapyykkiin – samaan pystynyt vain Kurri, Selänne ja Barkov
- Mikko Rantanen liekeissä! Menetti hermonsa tuomareihin
- Pittsburgh Penguins heitti suomalaishyökkääjän siirtolistalle
- Kiistelty NHL-omistaja: Carolina Hurricanes myynnissä
- Niko Huuhtanen jättää Pohjois-Amerikan kaukalot – IS: Tässä uusi seura
- Mikko Rantanen liekeissä! Menetti hermonsa tuomareihin
- Aleksander Barkov ylistää Brad Marchandia – yksi asia yllätti: ”Sanat ei riitä kuvaamaan”
- 35-vuotias ruokakirjoittaja hälytettiin NHL-maalivahdiksi
- Mikko Rantanen huimaan rajapyykkiin – samaan pystynyt vain Kurri, Selänne ja Barkov
- Stanley Cup -mestarihyökkääjä: ura jatkuu Euroopassa