Voi morjens – iskikö David Pastrnak yöllä vuoden komeimman maalin?!

Boston Bruins kohtasi yön ottelussaan Vancouver Canucksin ja karhulauma saikin kamppailussa maalihanat tosissaan auki. Se nimittäin marssi kamppailussa vakuuttavaan 6-3-voittoon.
Bruinsin tshekkitähti David Pastrnak keräsi ottelussa tehot 1+1. Hän teki ottelussa myös Bruinsin toisen maalin, ja osuma oli kaikessa yksinkertaisuudessaan mykistävän komea luomus. Maali syntyi ensimmäisen erän puolivälin hujakoilla, minkä avulla Bruins siirtyi kamppailussa 2-1-johtoon.
Joka tapauksessa Pastrnak sai kiekon oman maalin takana, minkä jälkeen hän lähti nostamaan sitä kohti Canucksin kenttäpäätyä.
Hän teki kuljetuksensa aikana muutaman vartaloharhautuksen, ja kun maalintekosektori läheni lähenemistään, oli viimeisenä esteenä vielä puolustaja Michael Del Zotto. Tämä ei kuitenkaan Pastrnakia hidastanut, sillä hän harhautti puolustaja täysin kuutamolle ja iski kiekon tämän jälkeen nuottaan.
Pastrnakin kohdalla on toki otettava huomioon, että tulosta onkin synnyttävä. Hän nimittäin teki syksyllä Bruinsin kanssa kuuden vuoden mittaisen jatkosopimuksen, joka oli arvoltaan 40 miljoonaa dollaria.
Voit katsoa osuman alta löytyvältä videolta.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kohuhyökkääjä Matt Rempe allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Aleksander Barkovista leviää upea video – huima teko keskellä yötä
- Päävalmentajalta raju paljastus Aleksander Barkovista
- Matthew Tkachuk teki järisyttävän ennustuksen Connor McDavidista
- Evander Kanelta mauton temppu Floridan voiton jälkeen
- Tässä on NHL:n pudotuspelien arvokkain pelaaja – mestareilta liikuttava ele
- Näkökulma: Florida Panthersilta mestarillinen näytös – jäällä sekä toimiston puolella
- Florida Panthers murskasi Edmonton Oilersin – juhlii Stanley Cupin mestaruutta
- Kanadan MM-hopeavahti lähtee NHL:stä – siirtyy KHL:ään
- Suomalaishyökkääjä rustasi uuden NHL-sopimuksen!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- Matthew Tkachuk teki järisyttävän ennustuksen Connor McDavidista
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!