Ville Pokalle jälleen kerran surkeita uutisia – yksikään NHL-seura ei huolinut ilmaiseksi riveihinsä

Chicago Blackhawks -organisaatiossa neljännen kautensa aloittava Ville Pokka ei ole edelleenkään pelannut ainoatakaan NHL-ottelua.
Viime kaudella suomalaispuolustaja olisi saattanut olla lähellä läpimurtoa, mutta loukkaantuminen pilasi hänen kesänsä ja hän myönsi myös itse, ettei ollut riittävän hyvässä fyysisessä kunnossa.
– Kun katsoin ympärilläni olevia jätkiä, muut olivat kovassa kunnossa ja minä en, joten annoin heille etulyöntiaseman, Pokka totesi pari viikkoa sitten The Athleticille.
Sen sijaan mennyt kesä meni suomalaisen osalta hyvin ja hän puhkuikin Blackhawksin harjoitusleirillä itseluottamusta.
– Mutta nyt olen hyvässä kunnossa ja sen myötä itseluottamukseni on kunnossa. Uskon nyt olevani parempi luistelija. Pystyn pelata isompia minuutteja ja kovemmalla temmolla. Mutta minun pitää keskittyä vielä vikkelyyteen ja kääntymisiin.
[readmore from=”suomalaiset”]
Vahva itseluottamus ja erinomainen fyysinen kunto eivät kuitenkaan riittäneet, sillä Blackhawks asetti eilen Pokan waiver-listalle lähettääkseen hänet AHL:ään ja nyt selvisi, ettei yksikään muu NHL-seura poiminut häntä ilmaiseksi listalta riveihinsä.
Pokan kohtalona on siis aloittaa kautensa jälleen kerran AHL:ssä, Rockfordissa, eikä hänen tilanteensa loppukauden osalta näytä kovinkaan toiveikkaalta. Blackhawks saattoi menettää kesän aikana Niklas Hjalmarssonin ja Trevor van Riemsdykin, mutta tilalle tulleet Jan Rutta ja Cody Franson, joka tosin on edelleen seurassa tryoutilla, ovat kiilanneet edelle.
Pokka pelasi tämän syksyn harjoitusleirillä viidestä mahdollisesta harjoitusottelusta kaksi. Hän ei onnistunut tekemään näissä pisteitä. Voittosarakkeeseen merkittiin puolestaan yksi voitto ja yksi maalin tappio.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Päävalmentajalta raju paljastus Aleksander Barkovista
- Matthew Tkachuk teki järisyttävän ennustuksen Connor McDavidista
- Evander Kanelta mauton temppu Floridan voiton jälkeen
- Tässä on NHL:n pudotuspelien arvokkain pelaaja – mestareilta liikuttava ele
- Näkökulma: Florida Panthersilta mestarillinen näytös – jäällä sekä toimiston puolella
- Florida Panthers murskasi Edmonton Oilersin – juhlii Stanley Cupin mestaruutta
- Kanadan MM-hopeavahti lähtee NHL:stä – siirtyy KHL:ään
- Suomalaishyökkääjä rustasi uuden NHL-sopimuksen!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!