Antti Raanta ehtinyt jo tekemään lähtemättömän vaikutuksen – sai estottomat kehut usealta suunnalta
Kuva: Getty Images
Suomalaisvahti Antti Raanta saa vihdoin tulevalla kaudella sen kauan odottamansa aidon näytönpaikan, kun Arizona Coyotes hankki hänet kesällä uudeksi ykkösvahdikseen. Tehtävässä hän korvaa Calgary Flamesiin lähteneen Mike Smithin.
Raanta ei ole pelannut Coyotesin riveissä vielä yhtä ainutta ottelua, mutta tästäkin huolimatta hän on kerännyt seuran sisällä laajalti kehuja. Esimerkiksi maalivahtivalmentajana toimiva Jon Elkins kehui suomalaisen sijoittumista, malttia ja atleettisuutta.
– Kun yhdistät nämä kolme asiaa, sinulla on käsissäsi todella hyvä maalivahti. Ja näen nämä asiat Antissa, sillä hän on todella itsevarma, maltillinen ja erittäin atleettinen. Olen pitänyt näkemästäni, Elkin kertoi The Athleticin mukaan.
[readmore from=”suomalaiset”]
Yksi Raannan vahvuuksista on GM John Chaykan mukaan hänen persoonansa. Chayka on kertonut Raannan omaavan ystävällisen käytöksen, mikä on vaikuttanut myös hänen joukkuekavereihinsa. Tähän väitökseen yhtyvät myös suomalaisen seuratoverit.
– Yksi iso asia mikä teki Antista suuren osan Rangersin viime kauden joukkuetta oli se, että hän suoriutui kaukalossa loistavasti ja oli erinomainen maalivahti, mutta hän oli samalla yksi pukukopin parhaista äijistä, Raannan viime kauden seurakaveri Derek Stepan, joka siirtyi Raannan mukana Arizonaan, kertasi sivuston mukaan.
– Hän on aina iloinen ja hänellä on jatkuvasti hymy kasvoillaan. Hän rakastaa olla osa joukkuetta, joka kamppailee jokainen ilta voitoista, ja sitä, että hän saa olla tämän suhteen ratkaiseva tekijä.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sortuuko John Tortorella pudotuspeleissä vanhoihin metkuihinsa?
- Loppuuko Ukko-Pekka Luukkosen aliarvostus viimein?
- Kolme nuorta NHL-vahvistusta mukaan Suomen MM-leiriryhmään!
- Tuleeko Coloradolla pudotuspeleissä ikävä Mikko Rantasta? Tällä tähdellä on näytönpaikka
- Patrick Kanen sopimus päättyi – näin hän kommentoi tulevaa
- Dallas iski pöytään sopimusuutisia – kiinnitti entisen kärkivarauksen
- Tekeekö Pittsburgh Penguins edmontonit vai nähdäänkö pudotuspeleissä huikea tuhkimotarina?
- Dallas ei Roope Hintziä kaipaa – joukkueella on kovempi nimi ykkössentterin rooliin
- Vancouver Canucks teki kovan ratkaisun!
- Montreal-Tampa Bay: Suomalainen NHL-komeetta voi muuttaa asetelman täysin
- Dallas ei Roope Hintziä kaipaa – joukkueella on kovempi nimi ykkössentterin rooliin
- Sebastian Aho on pian NHL:n ykkönen – syy on yksinkertainen
- MM-jytky kytee: Aleksander Barkovin lisäksi myös toinen Florida-tähti haluaa Leijoniin
- Lähde: Erik Haulan sisältävä treidi oli jo pöydällä – tämä oli siirtokorvaus
- Hurja MM-paukku: Leijonat sai kaksi supervahvistusta NHL:stä!
- Auston Matthews latasi kryptisen lausunnon – lähtölaskenta Torontosta alkanut?
- Mikael Granlund: mojova Liiga-paljastus!
- Aleksandr Ovetshkin: jättipaljastus!
- Matt Dumba: radikaali päätös!
- New Jersey Devils: uusi GM